Elina

Posts by this author:

Kauneusbloggaajien joulukalenteri: luukku 19 – Ayu Organics

Yhdeksästoista luukku! Vielä ennen itsenäisyyspäivää tuntui siltä, että onhan tätä joulukuuta vielä jäljellä vaikka kuinka paljon, mutta niinhän siinä taas kävi, että viimeiselle viikolle jäivät niin joululahjaostokset kuin siivoaminenkin :D 

Tässä  vielä koordinaatit eilisen ja huomisen päivän luukkuihin <3 Eilisen luukun takaa paljastunut tuoksuarvonta on käynnissä vielä huomiseen Beauty Highlightsin Instagram– ja Facebook-sivulla, joten kannattaa käydä osallistumassa!

Sitten itse asiaan; tämän vuoden joulukalenterissa halusin tuoda esille suomalaista osaamista. Suomalaista luonnonkosmetiikkaa onkin tullut tänä vuonna markkinoille sellaista vauhtia, että minulta on varmasti mennyt jotain ohikin.

Ayu Organicsiin törmäsin I love me -messuilla, ja ihastuin välittömästi. Sarjan takana ovat siskokset Satu ja Elina. Satu on ammatiltaan biologi, ja vastaa tuotekehityksestä. Elina taas muotoilijana huolehtii pakkausdesignista ja brändin ilmeestä, joissa on mielestäni onnistuttu erinomaisen hyvin. Ainesosalistojen perusteella arvioin, ettei Satukaan ollut hoitanut tehtäväänsä huonosti: purkeista löytyy vaikuttavia ainesosia sieltä mistä pitääkin eli incien alkupäästä. Täältä voit lukea sarjan taustasta lisää.

Valitsin testiin kaksi kasvonaamiota ja vartalomoussen. Molemmat kasvonaamiot ovat jauhemaisia kuorintoja, mutta kuitenkin keskenään hyvin erilaisia. Valitsemani vartalomoussea kuvaillaan kevyeksi vartalovoiksi, joka kosteuttaa, kirkastaa ja hoitaa ihoa. 

Mango & Papaya vartalomousse

Mango & Papaya vartalomousse (16,90 euroa/150g) on sheavoipohjainen balsami, jonka erikoisimpana ainesosana on papaijauute. Papaija toimii sekä antioksidanttina, että kirkastavana tekijänä, ja sitä löytyy tuotteesta, kuten mangoakin,  uutteen lisäksi myös öljynä.  Sheavoin lisäksi moussesta löytyy kaakaovoita  sekä myös mehiläisvahaa, joten tuote ei ole vegaaninen. Ainesosalistan keskeltä löytyy  klassikko, joka meinaa jäädä nopealla vilkaisulla huomaamatta: merilevä. Olinkin katsovinani, että mousse hieman vihertää? :D

Avatessani voidepurkin olin hetken aikaa vähän hämmentynyt. Moussen koostumus on tosiaan enemmän balmimainen kuin moussemainen. Tai ainakin minulle tulee moussesta mieleen jotain kermaisen kuohkeaa :D Minulla on vähän liikaa kokemusta semmoisista megarasvaisista vartalotuotteista, joiden imeytymistä saa odotella seuraavaan päivään saakka…

Onneksi suurempi hämmennys oli vuorossa kuitenkin tuotetta levitettäessa. Ei ollut raskas ollenkaan! Ainesosalistan vitonen, aloegeeli tuo tullessaan aivan ihanan raikkaan tunteen, ja lopputulos on erinomaisen kosteutettu, muttei yhtään klähmäinen iho. Jatkoon!

Tuon papaijauutteen kirkastavat ominaisuudet eivät ehtineet tulla testijaksolla esiin, mutta jos saan tällä hillittyä sisäänpäin kasvavia säärikarvoja, tulen ehdottomasti mainitsemaan siitä myöhemmin ;)

Vinkki: Moussea kannattaa kokeilla myös jauhenaamioiden seassa, jolloin pelkän öljyn tai veden sijaan myös ”laimennin” on täynnä vaikuttavia ainesosia!

Avokado & Papaya kasvonaamio

Papaija on näkyvässä roolissa myös tässä toisessa kasvonaamiossa (21,90/60g), jolle on annettu aika monta funktiota: sen pitäisi sekä kosteuttaa, ravita sekä puhdistaa ihoa. Savipohjaisena puhdistava vaikutus tulee varmasti hoidettua, mutta tällaisissa tuotteissa on aina haasteena saven aiheuttama kuivuuden tunne.

Papaijan lisäksi naamiossa on avokadoa kahdessa muodossa: sekä uutteena, että öljynä. Riisijauhe toimii paitsi hellänä mekaanisesti kuorivana, myös ihoa kirkastavana ja tasoittavana ainesosana.

Veteen sekoitettuna (kuten ohjeessa sanotaan) naamio alkaa kiristella naamassa jo viiden minuutin jälkeen. Suositeltu vaikutusaika on kymmenen minuuttia. Olin tuossa kohtaa jo varma, että Avokado & Papaya jäänee testijoukon jumbosijalle. Hämmentävästi kuitenkin poispesun aikana pyöritellessäni sitä pois kasvoilta jauheen sisältämät öljyt aktivoituivat ja lopputuloksena oli oikein hyväntuntuinen iho ilman minkäänlaista jälkikiristelyä. 

Green tea & Aloe kasvonaamio

Vihreä tee -naamio (21,60/60g) oli se tuote, joka kiinnitti huomioni koko sarjaan ensikohtaamisellamme. Jauhemainen ”sekoita itse”-naamio ei sinänsä ole mikään uusi keksintö, mutta valitettavan usein vastaan tulee sellaisia vähän yllätyksettömiä tuotteita, joiden sisällöstä suurin osa on pelkkää savea ja sekaan on heitetty vähän väriksi jotain muuta…

Ehkä sen vuoksi saatoin ääneen huudahtaa, kun lukiessani inciä huomasin, että ainesosien ykkösenä keikkuu itse vihreä tee! Savi tulee vasta toisena ;) Myös tästä naamiosta löytyy riisijauhetta (koskee itseasiassa kaikkia sarjan naamioita).

Naamion toinen nimiainesosa, aloe, on tietenkin myös ainesosien joukossa. Incin viimeinen kasviuute vaatikin sitten pientä googletusta, en ollut aiemmin kuullut Murraya paniculatasta, joka tunnetaan (tai siis puutarhaihmiset tuntevat) Suomessa paremmin nimellä tuoksujasmikki. Tuoksujasmikkiuutetteella on anti-inflammatorisia eli tulehdusta vaimentavia ominaisuuksia, joten se sopii erinomaisesti täydentämään ihoa rauhoittavista vaikutuksistaan tunnettua aloeta.

Jos papaijanaamio ei vakuuttanut aivan ensi hetkestä lähtien, niin tästä tykkäsin heti! Naamio ei kuivuessaan ala kiristellä samalla lailla, koska saven määrä on pienempi. Jos tätä pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi virkistävä. En tiedä onko tuoksujasmikilla jotain aromaterapeuttisia vaikutuksia, mutta raikkaan kukkaista tuoksua oli mukava haistella naamion vaikuttaessa. Kuorintoina naamiot ovat mielestäni tasaveroisia (testasin niitä myös samaan aikaan kasvot puolikkaiksi jaettuna). Samanlainen tasainen ja kuulas pinta jäi molemmista :)

Joko on sen hauskimman osuuden vuoro? Sain luvan arpoa lukijoilleni yhden naamion ja vartalomoussen, jotka voittaja saa valita itse Ayu Organicsin valikoimasta. Kuinka osallistut arvontaan (aikaa on perjantaihin 21.12. asti)?

Kommentoi joko täällä blogissa, Instagramissa tai Facebook-sivulla:

Mikä on kaikkien aikojen suosikkijoululaulusi (saa sanoa useammankin!)? Katsotaan millainen soittolista saadaan aikaiseksi <3

Kauneusbloggaajien joulukalenteri tulee taas!

Joulukuun alku on vihdoin aivan nurkan takana, ja sen myötä myös kauneusbloggaajien joulukalenteri pääsee starttaamaan! Luvassa on jouluisia juttuja, arvontoja, kaikkea kivaa <3 Minun luukkuni aukeaa joulukuun 19. päivä, ja kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa huomenna Purkkisirkuksessa. Luvassa on juttua Dermosilin joulupakkauksista, eli vinkkejä tulee joululahjaostoksiin joko itselle tai muille ;)

Kalenterin bannerista kiitos kuuluu Hannamarialle!

Kalenterihan toimii entisten vuosien tapaan niin, että jokaisena päivänä aukeaa yksi luukku. Löydät ”luukusta” myös linkit edellisen ja seuraavan päivän postauksiin, niin ei tarvitse palata näihin teaser-postauksiin linkkejä etsimään.

Kalenterin kaikki luukut:

  1. Purkkisirkus
  2. Glitz & Glam
  3. Hannajulia
  4. HennaV
  5. Ihastukset
  6. Miss Aria
  7. Viilankantolupa
  8. Maria Glow
  9. Strokes of Color
  10. The Diary of a Shopaholic
  11. Huulipunamania
  12. Keyword: Love
  13. Better Nail Day
  14. Wasting Lifestyle
  15. Ria G
  16. In this light
  17. Elämää smykkinä
  18. Beauty Highlights
  19. Kerroksia
  20. Blinger Shimmer
  21. Hannamaria
  22. Dioriina
  23. Charming Nails

Jouluaattona luukku aukeaa muista päivistä poiketen kaikissa blogeissa, eli silloin kannattaa vielä käydä kurkkimassa mitä linkkien takaa avautuu :)

Tätä virtuaalista joulukalenteria lukuunottamatta olen vähän myöhäisherännäinen joulukalenterien kanssa, sillä en ole ostanut edes suklaista sellaista :D Ehkä huomenna korjaan tämän puutteen…

Ihanaa joulukuun alkua <3

Black Fridayn olennaisimmat

Black Friday tulee taas! Ainakin minulle se on hyvä muistutus siitä, että jos haluaa olla joululahjojen kanssa yhtään ajoissa, niin nyt olisi hyvä aika aloittaa :D  Kokosin alle omia suosikkejani verkkokauppojen tarjouksista <3

*mainoslinkki

Kosmetiikka

Mádaran verkkokaupassa* on kaikki tuotteet -40%

Joliella on isommat, 30% alennukset muunmuassa Evolven, Rahuan, Iroisien, Sóleyn ja NYR:n tuotteista. Lisäksi mainitsemisen arvoista on 25% alennus uutuusmerkki Inari Cosmeticsin sekä Pain tuotteista. Kaupasta löytyy tuotteita myös 20% alennuksella.

 

Biodellysta* saat kaikista tuotteista -20% koodilla biodellyblack18.

Korealaiseen kosmetiikkaan erikoistuneessa Bearelissa tuotteiden hintoja on pudotettu 25-50%. Omista suosikeistani Bentonista ja Misshasta (sheet maskit!) saa 25% alennuksen, ja Mizonista -30%.

House of Organicilla on tuotteita jopa 70% alennuksessa (ja sen huomaa, sivut toimivat tällä hetkellä hieman huonosti).

Ravintolisät

Hyvinvoinnin tavaratalo on aina isosti mukana alennuskarkeloissa, eikä petä tänäkään vuonna:

Erityisesti minua ilahdutti vauvojen vastustuskyvyn huomiointi: Bioteekin Probiootti Babyn (D-vitaminoitu) saa omakseen alle viidellä eurolla (ovh 14,95)! Kokonaisista tuotemerkeistä Pharma Nordin (25-40%) ja Hankintatukun (30%) hinnoista on edellämainitut prosentit pois lähes kaikista tuotteista.

Sen kaikista fiksuimman D-vitamiinin saa tällä hetkellä halvimmalla Sinun Apteekista <3

Puhdas +:n omassa verkkokaupassa on kaikki tuotteet -35% koodilla FRIDAY35 ja ilmainen toimitus! Itseäni kiinnostaisi ainakin kokeilla heidän uutta kollageenijauhettaan, johon on lisätty mukaan myös kukonhelttauutetta. En ole aiemmin kuullut että sitä voisi käyttää suun kautta, mielenkiintoista! Toinen tuote ostoskorissa olisi ehdottomasti mikroneulain, jota en ole vielä päässyt kokeilemaan. Hehkutuksesta päätellen olisi jo pitänyt :D

Puhdistamolla on kaikki tuotteet vähintään -30%. Jos se uusi supersinkki jäi messuilta saamatta, nyt on uusi tilaisuus saada se näppiin vähän halvemmalla ;) Tietenkin myös kookosvesivarastoa kannattaa täydentää – 12-packin saa 15 eurolla, eli hintaa on pudotettu peräti 40%!

Koti

Tänään tuntuu olevan hyvä päivä ostaa mattoja ja peittoja :D Mainoslehdistä päätellen niitä saa puoleen hintaan vähän joka paikasta.

Me suunnataan Giganttiin hyödyntämään tämä tarjous. Omatoiminen Electrolux Pure i9 ehti olla käytössä muutaman viikon, muttei ollut se oikea meille. Postailen näistä tarkemmin sitten kunhan nähdään onko Roomba maineensä veroinen :)

 

Kommenttiboksiin saa ilmiantaa lisää kovia tarjouksia! Ihanaa viikonloppua <3

 

 

Keittiön pienkoneet – se täydellinen vedenkeitin

Kahvin- ja vedenkeitin aiheuttavat ostovaiheessa vähän enemmän pohdintaa kuin esimerkiksi leivänpaahdin, jota ei välttämättä pidetä esillä koko aikaa. Nuo keittimet sen sijaan säilytetään yleensä työtasolla, joten toiminnallisuuden lisäksi niiden täytyy näyttää hyvältä. Kahvinkeittimen valintaan minulla ei ollut sananvaltaa, koska en sitä käytä (vähän silti yritin, koska Moccamasterin muotoilu on makuuni vähän turhan teollinen). Aina silloin tällöin katselen Wilfan Svart-keitintä huokaillen :D

Vedenkeittimen valinta sen sijaan oli teen suurkuluttajana minun vastuullani. Olin aiemmin haaveillut Stollarin teenkeittimestä, mutta saituus (tai järkevyys) iski ja totesin sen maksavan liikaa. Kriteerinä vedenkeittimelle oli lämmönsäätö, materiaalina teräs tai lasi, sekä tietysti sen täytyi olla nätti.

Ei muuten ollut helppoa löytää noihin kriteereihin sopivaa keitintä. Viimeisin pettymys ennen tuon Smegin löytymistä oli KitchenAid, jonka sisäpinta olikin yllättäen muovia. Olin jo toinen jalka matkalla kohti Gigantin kassaa tajutessani asian laidan, ja saatoin kommentoida havaintoa hieman kärkkäästi :D

Onneksi törmäsin lopulta Smegiin ja sain todeta etsinnät päättyneiksi! Smegin vedenkeittimen lämpötilaa voi säätää kymmenen asteen välein 60-90 asteen välillä (90 ja 100 välistä löytyy vielä tuntemattomasta syystä 95), eli kaikille teelaaduille löytyy omansa. Ja minä sain hyvästellä kylmällä vedellä läträämisen ;) Jos jotain negatiivista tuosta keittimestä pitää keksiä, niin se on aika äänekäs. Sekä käynnistys, että veden kuumeneminen ilmoitetaan pimpelipom-äänellä, joka oli aluksi ihan hauska yksityiskohta, mutta saattaa ärsyttää hiljaisina aamuina, jos teetä keitellään muiden vielä nukkuessa.

Bonuksena on lämpimänäpitotoiminto, mikä on aika kätevää vaikkapa juhlissa. Tai jos haluaa juoda teetä oikein pitkän kaavan mukaan.

Smegin vedenkeittimen hinta on normaalisti 169 euroa, mutta ainakin tällä hetkellä sitä saa Veikon Koneesta alennettuun 139 euron hintaan :) Takuuta keittimelle luvataan kaksi vuotta.

Söpöiltä näyttävät vierekkäin <3 Huomaa oikealla kaikkien aikojen hengissäsäilymisennätyksen tehnyt aloe, joka on tainnut keikkua mukana jo kaksi vuotta :D

Nyt kun on laitepuoli päivitetty, niin huomasin että teevarastoni huutavat tyhjyyttään. Olen vähän jumittunut ostamaan aina samoja Clippereitä… Paljasta siis kommenttiboksiin suosikkiteesi <3

I love me 2018 – top 5

Vihdoin, I love me- jälkipelit! Halusin odottaa postauksen julkaisemista tänne uuden blogin puolelle, joten jouduin panttaamaan tätä pari viikkoa. I love me-messut on muodostunut jo käsitteeksi, ja odotettu tapahtuma kerää kymmeniä tuhansia ihmisiä messukeskukseen ihastelemaan, ihmettelemään, sekä tietenkin hyödyntämään ne parhaat messutarjoukset. Mitä jäi käteen tämän vuoden messuista?

Suomalainen luonnonkosmetiikka

Suomalaisen luonnonkosmetiikan nousua ei voi kuin ihastella. Uusia tuotemerkkejä putkahtelee esille vähän väliä, eikä kyse todellakaan ole mistään nuhjuisista kotikeitoksista uusiopahvipakkausissa! Mielenkiintoisimpina uusina brändeinä nostaisin esille Laponie of Scandinavian sekä Inari Cosmeticsin.

Inari yhdistää Lapin yrtit ja erittäin viimeistellyt, jopa high-techmaiset koostumukset ja asettuu ehdottomasti selektiivisten brändien joukkoon. Dior-nainen, korvat hörölle! Kolme erilaista voidetta ja seerumi ovat kaikki ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

Laponie on vastaus herkkäihoisten kaipuuseen mahdollisimman lyhyillä ainesosalistoilla toteutetuista tuotteista, joissa ei ole mitään ylimääräistä. Valikoimaan kuuluu tällä hetkellä sekä geelimäinen, että maitomainen putsari, kasvoöljy sekä vedetön balmi. Sain testattavaksi puhdistusgeelin, josta kerron enemmän sitten kun olen päässyt tutustumaan siihen paremmin. Muissa blogeissa tuotteita on kehuttu kovasti, joten odotukset ovat korkealla. Laponien osastolla pääsin myös ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään (ja vähän tekemäänkin), kuinka yksinkertainen kosteusvoide valmistetaan alusta saakka!

 

 

 

Flow Kosmetiikka, jonka meikkeihin on tähän asti kuulunut pelkkä mineraalimeikkipuuteri, lanseeraa syksyn aikana kokonaisen meikkilinjan nimellä Korento. Messuilla oli esimakua mineraalimeikkipuuterien uudistuneista koostumuksista sekä nestemäisistä poskipunista. Näyttää ja kuulostaa erittäin lupaavalta!

 

Kosmetiikkapöhinä

Kaikki uutuudet, tarjoukset ja näppituntuma tuotteisiin, joita ei normaalisti näe kuin verkkokaupoissa..!

Dabbalta löytyi vuoden 2016 kasvoöljysuosikkini, joten odotukset uutuksia kohtaan ovat aina korkealla Dabban DeepWater-sarja oli laajentunut käsittäen nyt myös silmänympärysseerumin sekä miselliveden. Miselliveden inci on Dabban tyyliin täynnä ihoa hoitavia ainesosia, ja silmänympärysseerumin pitäisi kosteuttamisen lisäksi taikoa väsymyksen merkkejä tiehensä.

Ja kun nyt kerran suunnitellaan silmänympärysseerumi niin tehdään samantien kaksi, ettei tarvitse tehdä minkään suhteen kompromisseja! Toinen seerumi on jatkumoa yllämainitulle ihanalle Vadelmaeliksiirille, ja on runsaasti öljyjä sisältävänä tarkoitettu erityisesti ikääntyvälle ja herkälle iholle.

Mádara oli tällä kertaa panostanut ikääntyvän ihon hoitoon.

Biodellyn seerumiuutuus Ileúr Gold Luminosity sisältää aitoa kultaa ja on ehdottomasti yksi syksyn mielenkiintoisimmista tuotteista! Vain seitsemästä ainesosasta koostuva seerumi sopii kaikille ihotyypeille.

Ecooking edustaa tanskalaista luonnonkosmetiikkaa, joka ei kuitenkaan kaikkien tuotteiden osalta täytä sertifiointikriteereitä, joten tuotteita valikoidessa täytyy olla tarkkana incien kanssa. Harmillisesti yksi mielenkiintoisimmista tuotteista, kapseloitu A-vitamiiniseerumi, pohjautuu hyvin vahvasti silikoneihin.

 

NHS:n 40% alennusmyynti ei jätä ihmisiä kylmäksi :) Jonot olivat välillä tuskallisen pitkiä, mutta kaikki taisivat saada himoitsemansa purkit. Sain testattavaksi tuon etualalla näkyvän Laveran uutuusvartalovoin, joka oli ainakin ensinuuhkaisun ja käsivoitelun perusteella aivan superihana!

 

Korea

K-beautyn läsnäolo ei jäänyt huomaamatta. Korealaiset kosmetiikkabrändit ovat tulleet jäädäkseen, ja syystä: tuotteet pursuilevat vaikuttavia ainesosia ja hinnoittelu sopii sellaisellekin, joka ei ensisijaisesti halua kaikkea omaisuuttaan kosmetiikkaan sijoittaa.

 

Ravintolisäuutuudet

Puhdistamon uutuudet Tripla Sinkki ja D-vitamiini varastivat shown, ja sinkki loppui kesken. Minäkään en ehtinyt saada omaani. Postailen noista molemmista, kunhan saan sitä sinkkiäkin käsiini.

 

Ruokainnovaatiot

Juustoportti on laajentanut Hyvin-jogurttiensa (joista banaani on meidän suosikki) makuvalikoimaa luumuun ja nyt jogurtteja saa litran tölkkien lisäksi pikareistakin.

Esittelyssä oli myös kollageenijogurtti, joka oli maultaan ihan kohtalaisen hyvä, koostumus sen sijaan oli vähän erikoinen. Vähän niinkuin Yosaa ilman sattumia? Yhdessä jogurttipurkissa on kaksi grammaa kollageenia, eli ihan kohtuullinen määrä. Kollageenin lisäksi jogurttiin on lisätty C-vitamiinia 12 mg/100 g. Huomio kiinnittyy myös tavallista suurempaan proteiinipitoisuuteen: yhdessä purkissa on yli viisi grammaa ptoteiinia, mikä on lähes kaksinkertainen määrä verrattuna tavalliseen jogurttiin. Sokeria on juuri kipurajan alittava 9,9 g/100 g.

 

Ensi vuotta odotellessa <3

Mikä oli sinun mielestäsi parasta messuilla?

 

 

Ja psst! Koska tämä on uuden sivuston ensimmäinen postaus, toivoisin palautetta käytettävyydestä, kommentoinnin helppoudesta ja tai muusta mieleen tulevasta <3