Elina

Posts by this author:

Unikoulussa

Toukokuu tarkoittaa tänä vuonna muutakin kuin pelkkää kesän odottelua (indeed, tänäänkin satoi vielä lunta..!) ja nurmikon lannoittamista.

Tein viime viikolla kolme aamuvuoroa. Edellisestä kerrasta ehti vierähtää aikaa reilusti yli vuosi, oikeastaan en osaa sanoa tarkkaa ajankohtaa tarkistamatta sitä jostain vanhasta kalenterista. Olen tehnyt (lähes) pelkkää yötyötä muutamia lyhyitä poikkeusajanjaksoja lukuunottamatta pian kuusi vuotta. Blogitaivaltani aloittaessa sivusin aihetta lyhyesti kuvaten sitä senhetkiseen elämäntilanteeseeni sopivimmaksi vaihtoehdoksi, mitä se silloin ehkä olikin.

Kuitenkin kuluneen talven aikana alkoi käydä yhä selkeämmin ilmi, että jatkuva unirytmin kääntäminen kävi voimille enemmän kuin ennen. Vielä ollessani 25-vuotias valvoin yöt vaivatta, kävin salilla töiden jälkeen ja nukuin ilman ongelmia pitkälle iltapäivään. En tiedä liittyykö tämä suoraan ikään, mutta en ole enää pitkään aikaan pystynyt tuollaiseen. Sen sijaan olen kasvatellut univelkaa nukkumalla muutaman tunnin öiden välissä, ja joutunut tekemään entistäkin selkeämmän eron työ- ja vapaa-ajan välille. Työaikaa on tavallaan ollut myös öiden välissä kotona vietetty aika, koska väsymys on vienyt kaikki voimat.

Ja kaikesta väsymyksestä huolimatta aivoilla on (ruma adjektiivi tähän) tapa tottua valvomiseen, joten vapaapäivien koittaessa ei niin vain ”aleta nukkua” öisin. Ystäviä tai edes omaa puolisoa ehtii nähdä aika harvoin, jos nukkuu silloin kun kaikki muut valvovat.

Muutos

Kun sain tietää, että tällainen työvuorojen muutos on tulossa, aloin hetkellisen muutosvastarinnan jälkeen odottaa tulevaa innolla. Ennen viime viikonloppuna tekemiäni öitä ehdin olla päivärytmissä kaksi viikkoa, mikä on pisin aika viime vuoden syyskuun (kesäloma) jälkeen. Näin lyhyessä ajassa hormonitoiminta ei selvästikään sopeutunut, vaan pidin unirytmiä yllä melatoniinin avulla. Kokeilin toki olla ilmankin, tuloksena viimeinen kellon vilkaisu kahdelta… :D

Yhdeksän tuntia. Sen verran tarvitsen unta, että olen oikeasti virkeä. Tämä tarkoittaa sitä, etten kaipaa päiväunia.

Reilussa parissa viikossa ei ole vielä tapahtunut ihmeitä, mutta odotan seuraavaa:

  • Makeanhimon pitäisi helpottua. Väsyneenä tekee mieli kaikenlaista epäterveellistä.
  • Treenien pitäisi muuttua taas osaksi arkea. Olen viime kuukaudet ollut kuntosalilleni se ”paras mahdollinen jäsen” eli se, joka tuo rahaa muttei kuluta vehkeitä.
  • Zombie-päivien vähentyessä odotan myös kaikenlaisen aikaansaamattomuuden helpottumista. Tiedän, olkoon armo kanssani, mutta rajansa kaikella. Liika vetelehtiminen ärsyttää.

Palaan varmasti aiheeseen vielä tämän vuoden aikana, katsotaan miten käy ;)

Kommenttiboksiin saa laittaa kokemuksia (3-) vuorotyöstä. Kuinka se vaikuttaa/on vaikuttanut elämääsi tai terveyteesi?

Ecotools juhlii synttäreitä ja uudistuu

Vuonna 2007 perustettu Ecotools täyttää tänä vuonna 10 vuotta, ja uudistaa synttäreidensä kunniaksi koko sivellinvalikoiman pakkauksia myöten ja lanseeraa myös useita uutuustuotteita, jotka tulevat myyntiin kesäkuun alussa. Lisäksi myynnissä on rajoitetun ajan Limited edition-sivellinsarja, jota saa oletkaunis.fi -verkkokaupasta. Pakkauksen hinta on vain 21,90 euroa, joten yhtä sivellintä kohti ei montaa euroa jää. Sitäpaitsi mukana tuleva kotelo on tosi hieno ;)

Kävin viime viikolla Helsingissä nostamassa maljan synttärisankarin kunniaksi, ja pääsin samalla kuulemaan mitä uutta on luvassa.

Ecotools Limited Edition
Kuva: Ecotools

Silmiinpistävin uudistus on siveltimien varsiosan muuttuminen aiempaa vaaleammansävyiseksi (varren materiaali on edelleen bambua). Omaa silmääni tämä miellyttää kovasti. Myös itse harjaksia on muokattu; ja tässä kohtaa on valikoiman laajuudesta päätellen mietitty niin ammattimeikkaajan kuin kuluttajankin tarpeita.

Tällä luomivärisiveltimellä pitäisi saada varjostukset kohdalleen, vaikkei näkisi itse juuri mitään. Voi kuulostaa hauskalta, mutta on tarkemmin ajatellen erittäin tärkeä juttu, jos käyttää vahvoja silmälaseja..!

Kuva: Ecotools

Uusissa pakkauksissa kerrotaan siveltimien käyttötarkoituksesta entistä tarkemmin, ja nyt pakkauksesta selviää myös siveltimen ”peittoaste”, eli mitä tiheämpi sivellin, sitä enemmän peittoa sillä saa (koska siihen tarttuu enemmän ainetta).

Kuva: Ecotools

Ihastusta herättivät myös uudet, 70-prosenttisesti kasviperäisistä raaka-aineista valmistetut meikkisienet, joita on kaksi erilaista. Ne toimivat samalla periaatteella kuin monelle tuttu Make up-blender: suuremmalla saa meikattua isommat alueet, ja pienemmällä voi töpötellä tarkempaa työtä peitevoiteella tai varjostustuotteella. Sieniä voi käyttää sekä kuivana että kosteina.

Ihonpuhdistukseenkin on tulossa uutta: kasvoille ihanan pehmeä puhdistusharja sekä musliiniliinat ja vartalolle kuivaharja. En malta odottaa, että pääsen testaamaan tuota kasvoharjaa <3

Mitäs mieltä olet Ecotoolsin uudesta ilmeestä? Ovatko tuotteet ennalta tuttuja? 

Luonnonkaunis-messujen parhaat palat

Viime viikonloppuna Helsingissä järjestettiin jo perinteeksi muodostuneet Luonnonkaunis-messut. Messuilla oli tänäkin vuonna oikein kiitettävästi näytteilleasettajia, kovia tarjouksia ja tietysti mielenkiintoisia uutuuksia. En ikävä kyllä päässyt osallistumaaan molempina päivinä, joten messuohjelmaan kuuluneet luennot jouduin jättämään välistä. Onneksi ainakin Katja Kokon luennosta on tiivistelmä hänen blogissaan :) Kyseessä on muuten erinomainen postaus, kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa!

Flow luonnonkosmetiikka

Urtekram

Uutuustuotteista itseäni kiinnosti eniten Urtekramin apteekkisarja, joka olikin messuilla näyttävästi esillä. Esittelen tuotteita, kunhan ehdin testailla niitä hetken aikaa :) Ainakin ulkonäöllisesti kyseessä on täysosuma, erinomainen esimerkki siitä ettei edullisen tarvitse näyttää halvalta ;)

Lavera Hydro effect serum

Lavera

Laveralta on tullut uusi seerumi nimeltään Hydro Effect Serum, jonka tehot perustuvat superkosteuttavaan hyaluronihappoon ja antioksidantteihin, kuten luomulevään. Nimensä mukaisesti kosteuttavan seerumin juju on sen tarjoama suoja ympäristön haittavaikutuksia vastaan. Seerumi sopii kaikille ihotyypeille.

Zuii

Zuii

Zuiin osastolta löytyi aivan ihania jauhemaisia poskipunan ja korostustuotteen hybridejä, jotka ovat kuulemma olleet myynnissä jo pitkään, mutta ilmeisesti hyvin valikoiduissa paikoissa, koska en ole niihin aiemmin törmännyt.

House of Organic

House of Organicin verkkokaupassa oli kaksikin uutuustuotetta: ekologinen Berlin Biobrush hammasharja, ja deodorantteja, jotka muistuttivät hämmästyttävän paljon Schmidt’sejä. Hammasharjan toimivuudesta ei voi sanoa paljoakaan ennen kuin sitä on kokeillut, mutta jotain kyllä: harjan muotoilu on kaunis ja pelkistetyn yksinkertainen, jopa siinä määrin että se tekee harjasta tehottoman näköisen. En tajua, miksi ekohammasharjoja valmistavat eivät voi röyhkeästi katsoa mallia muoviharjoja valmistavien isojen firmojen muotoilusta. Suu kun on harvalla pelkistetyn yksinkertainen, elleivät kaikki hampaat ole jo tippuneet. Harjan materiaali on huippuunsa mietitty: varsi on tehty ylijäämäpuusta valmistetusta biohajoavasta muovista, ja harjakset risiiniöljystä (..!). Väritkin ovat luonnollisia pigmenttejä, mitä ei heti värikirjon perusteella arvaisi.

Ben & Anna deodorant

Uusi deodoranttisarja on, vaikka monelta osin tosiaan muita soodadödöjä muistuttaakin, koostumukseltaan jotain mihin en ole aiemmin törmännyt. Siinä missä Schmidt’s (pakko verrata siihen kun minulla on niitä kotona niin monta) on vähän kokkareista ja kovaa, mikä tekee laitosta vähän hitaampaa, niin Ben & Anna on yllättävän pehmeää, eikä ollenkaan rakeista. Jos olet siis vältellyt soodadödöjä niiden ikävän koostumuksen vuoksi, kannattaa kokeilla tätä! Suosikkituoksuni näistä oli ylang-ylang & kehäkukka, joka nimestään huolimatta tuoksuu viehkeästi vaniljaiselle olematta ollenkaan tunkkainen. Lisäksi B&A on lähes puolet edullisempi hinnaltaan, joten se houkuttelee varmasti myös ihmisiä, joiden mielestä parikymppiä on deodorantista liikaa.

Naturellement

Florame

Florame

Naturellementin pisteellä kävin tutustumassa Floramen uutuuksiin. Uudistuneissa kasvotuotteissa on menty nyt aiempaa selvemmin ihotyyppi edellä, ja uutuustuotteista löytyy apu niin herkälle (ylempi kuva) kuin epäpuhtaallekin iholle.

Helixium

Helixium

Helixiumilta oli tullut uusi silmanympärysvoide, joka tuntui ainakin käteen aivan huikealta <3 Onneksi muutama entinen alkaa sopivasti vedellä viimeisiään :`D

Flow Cosmetics

Flow kosmetiikka
Flow vastasi messujen herkullisimmasta tuotteiden esillepanosta. Nam! <3

Lilly's Eco Clean käsitiskiaine

Lilly´s

Laveran maahantuojan, NHS:n osastolla keskustelin myös viime viikkoina puhuttaneesta aiheesta: ekopesuaineiden sisällöistä. Minulta löytyy kotoa mikrobiologi Mirja Salkinoja-Salosen Ilta-Sanomissa roustaama Lilly’s käsitiskiaine, joten minua kiinnosti kovasti mitä asian suhteen oli tapahtumassa. Tiskiaine tosiaankin sisältää kahta säilöntäainetta, joita ei ole sallittu luonnonkosmetiikassa. Kehitystyötä näistä eroonpääsemiseksi tehdään parhaillaan, joten toivottavasti pian kaupoissa nähdään tuote, jota voi aidosti markkinoida ihmis- ja luontoystävällisenä.

Anumati Naturals

Anumati Naturals

Messuilla oli ilahduttavan näyttävästi esillä myös hoitolasarja Anumati Naturals, jonka pakkausten ulkoasu oli uudistunut täysin ja erittäin positiiviseen suuntaan! Sarjan tuotteita saa hankittua itselleen vain kosmetologeilta, ja ainakin täällä Joensuun seudulla tämä onnistuu helpoiten käymällä Ninan ihanassa Pinni & Puuterissa Lehmossa.

Mielenkiintoisimpia tuotteita olivat näin putsarihörhölle pumppupulloon pakattu puhdistusemulsio sekä entsyymipitoinen kuorintavoide.

Antistress-voide on kokeilemisen arvoinen, jos etsii mattapinnan jättävää voidetta. Olen testaillut sitä muutaman kerran itsekin, mutta talvella en kokenut sitä tarpeeksi kosteuttavaksi. Kosmetologini Nina kertoi muiden asiakkaiden saaneen sillä hyviä tuloksia epäpuhtaalla iholla, joten ehkä se toimii parhaiten, jos iho on selkeästi rasvoittuva, eikä tämmöinen jotain-siltä-väliltä.

Kaiken kaikkiaan messut olivat erittäin onnistuneet, suuri kiitos Pro Luonnonkosmetiikka Ry:lle tapahtuman järjestämisestä ja kutsusta <3

Kävitkö sinä messuilla, tai hyödynsitkö messuviikonlopun tarjouksia verkkokaupoissa?

Maaliskuun suosikit

Maaliskuu on viimeinen kuukausi, jonka aikana jylläävät niin sitkeät virustaudit kuin se vessanlattialle koomailemaan vievä vatsatautikin. Normaalin ravintolisävarusteluni (haluaisitko muuten näistä oman postauksen?) lisäksi olen kiinnittänyt erityishuomiota suoliston kunnosta huolehtimiseen. Käytän probiootteja toki muutenkin, mutta en aina muista ottaa niitä niin säännöllisesti – vaikka oikeasti sen vuodenvaihteen antibioottimässäilyn jälkeen siihen olisi oikeasti syytäkin.

No, olen nyt petrannut asiassa ja varmasti jatkan kuuriani vielä huhtikuussakin. Sain testattavaksi Bioteekin uutuusprobiootin, johon on hyvien bakteerikantojen lisäksi laitettu mukaan vielä glutamiiniakin, hienoa!

Bioteekin Probiootti comp
Kuva: Bioteekki

Probiootti comp on vahva probioottivalmiste, joka sisältää neljä bakteerikantaa (Lactobasillukset acidophilus, paracei ja rhamnosus sekä Bifidobakteeri lactiksen) sekä suoliston limakalvon eheyttä tukevaa glutamiinia ja biotiinia. Funktionaalista ajattelua parhaimmillaan :) Tuote on ansaitusti valittu vuoden 2017 terveystuotteeksi.

Olen myös viimeisen kahden viikon aikana ollut mystisen tapaturma-altis (ja lisäksi varpaisiin tuli loman päätteeksi tanssittua muutama rakko), joten olen joutunut paikkailemaan pieniä naarmuja sieltä sun täältä.

pihkavoide

Bepanthenin sijaan olen käyttänyt Abies Organicsin pihkavoidetta, joka on kyllä aivan loistotuote! Suurille ihoalueille en sitä levittelisi aivan tyrmäävän tuoksun vuoksi, mutta pienten naarmujen paikkaajana se on täydellinen :) Rakot ovat parantuneet ennätysajassa ;)

Tikkurila Taika

Mainitsemisen arvoinen on myös jo viime postauksessa mainitsemani vessaremontin avaintuote Tikkurilan Taika-lasyyri, josta kerron lisää omassa postauksessaan (joka taas on viivästynyt siitä yksinkertaisesta syystä, että vessasta puuttuu edelleen valo, ja olisi kivempi postata aiheesta vasta kun on oikeasti valmista :D).

Miten sinun maaliskuusi meni? Käytitkö sen lomailuun, lomasta haaveiluun vai nautitko kevätauringosta kenties hiihdellen?

Tärpit 3+1 päiville :)

Mistä tietää, että on kevät (tai syksykin, jos tarkkoja ollaan)? Oh well, luonnollisesti katsomalla ulos. Mutta myös postilaatikkoa vilkaisemalla voi kertoa jos nyt ei päivämäärää niin ainakin kuukauden. Nyt maaliskuun lopussa eletään mid-season-sale-kautta, ja Sokoksilla se tarkoittaa 3+1 -päiviä! Nimityshän tulee ajasta, jolloin kaupat olivat vielä sunnuntaisin kiinni, joten oikeasti kyseessä on viisipäiväinen toinen toistaan parempien tarjousten sarjatuli, joka kolahti ainakin meidän postilaatikkoomme viimeviikkoisen Heilin välissä.

Ajattelin nostaa muutamia herkkuja esille, toisin sanoen: Mitä ostaisin, jos en olisi viime viikolla tuhlannut kaikkia rahojani vessaremonttiin? :D

Keskiviikko

Keskiviikkona on tarjolla herkullinen kattaus luonnonkosmetiikkaa: Hyvää päivävoidetta kaipaavalle nostaisin esille Mia Höydön ihanan ^_^ Ihana-voiteen, jonka hinnasta on raapaistu pois lähes puolet.

Viime syksynä lanseerattu puhdistusvoide Sievä on päivän tuotteista ainoa, jonka oikeasti tarvitsisin. Normaalihinnassaan (39 euroa) se on minusta liian kallis, mutta nyt neljännes tiputettuna se olisi jo järkihankinta, eikö niin? ;)

Estelle & Thildin huulivoiteet (-kiillot) ovat aina järkihankinta, ja erinomainen lahjaidea <3

Organic Shopin tuotteet ovat alennetuilla hinnoilla jo niin edullisia, että nyt viimeistään kannattaa hankkia muutama purkki kotiin ihmeteltäväksi ;) Näistä on tulossa pian tarkempaa juttua blogiin.

Myös Zuiin meikkivoide on todella hyvässä tarjouksessa!

Ponnarit kuuluvat tuotteisiin, joita jokin musta aukko imee kadoksiin. Pitkien hiusten kanssa ei montaa päivää viitsi ilmankaan olla, joten muutama ennaltaehkäisevä Invisibobble ei liene huono idea? Ainakaan kun on noin herkullisista väreistä kyse <3

Puhdistamon herkullinen kookosvesi toimii niin saunajuomana kuin treeninjälkeisessä elektrolyyttien korjailussa. Puolitoista euroa tölkistä on jo niin edullinen hinta, että tekee mieli hakea, jos nyt ei mäyräkoiraa niin puolikas sellainen ainakin ;)

Torstai

Torstain houkuttelevin tarjous löytyy kodinosastolta. Olen pyhästi vannonut, etten enää koskaan osta muita kuin Swiss Diamond-paistinpannuja, joten tuplapakkaus lähes puoleen hintaan on todella houkutteleva. Ilman tuota vessaremonttia olisin varmasti hakenut nämä.

Perjantai

Madaran erinomainen kuorintavoide on hintansa arvoinen ilman tarjoustakin, joten alennuksen (22,90 –> 16,90) kanssa se kannattaa ehdottomasti hakea pois. Kuorinta tuoksuu tuttifrutille, ja on koostumukseltaan ihastuttava; geelimäistä tuubista tullessaan ja maitomaista veden kanssa reagoidessaan ^_^ Voiteen rakeet ovat aika suurikokoisia, joten sitä kannattaa käyttää hyvin helläkätisesti.

Olen haaveillut Familonin pellavalakanoista siitä asti kun he uudistivat vuodevaatevalikoimansa. Kolmenkymmenen prosentin alennus on jo tuntuva, ja onhan tuo vanhan roosan sävy aivan täydellinen <3

Lauantai

Urheilurintaliivejä ei ole koskaan liikaa (käytän näitä myös töissä), joten Shock Absorberit puoleen hintaan on aina houkutteleva tarjous! Merkin laatu on vertaansa vailla.

Sunnuntai

Ensimmäisenä silmään sattui yksi vakkarituoksuistani: Hugo Bossin Ma Vie Pour Femme. Tuoksu on ihanan kevyt kukkaistuoksu, täydellinen päiväkäyttöön. Hajuvedet kuuluvat muuten kategoriaan ”synteettiset, joita kaapistani löytyy”. Ehkä aiheesta voisi tehdä oman postauksensa? Luonnonkosmetiikan hajuvedet ovat lähes aina nenääni joko liian tunkkaisia (mm. todella monen hehkuttama Vamp á Ny) tai sitruunaisia.

Bioteekin Super Mg on hyvä perustuote, ja 12 euroa 18 sijaan on oikein hyvä diili. Magnesiumia suosittelen lähes poikkeuksetta kaikille ravintolisäksi, koska sen vaje on helppo saada aikaiseksi kahvia tai muita diureetteja juomalla. Lisäksi esimerkiksi stressi lisää sen kulutusta. Täältä voit lukea aiheesta lisää.

Ajattelitko käydä 3+1 -päivillä? Suunnitteletko ostoksia etukäteen vai menetkö enemmän fiilispohjalta?

* kuvat pr-materiaalia