Kerroksia
Kauneudesta ja elämästä

Elina

Posts by this author:

Lapsi- ja koiraperheen imurivalinta, osa 1: Dyson V11 vs Miele Triflex HX1

Imuri on meidän perheessä yhtä arkinen työväline kuin hammasharjakin: sitä saatetaan käyttää päivän aikana jopa kolme kertaa. Varsinkin kulunut kesä on ollut yhtä imurointijuhlaa molempien koirien pudottaessa kilpaa karvojaan. Merkki- ja mallipohdinnat tulivat ajankohtaiseksi Electroluxin varsi-imurin hajottua (ja varsin nopeasti kirjoitin Googleen hakusanat Dyson V11 vs Miele Triflex HX1). Tähän asti se oli ollut osa robotti-imurin kanssa muodostettua, hieman ontuvaa toimintaparia. Perinteinen imurikin meiltä löytyy, mutta se jäi kaapin perälle jo aiemmin, koska sen käyttäminen oli heikentyneen imutehon vuoksi todellista ajanhukkaa.

Viimeisten vuosien aikana varsi-imurit ovat muuttuneet supertehokkaiksi ja ottaneet roolin kodin ”pääimureina”. Myös niiden hinnat ovat pompanneet uusiin korkeuksiin. En olisi viisi vuotta sitten uskonut, että voisin edes harkita laittavani lähemmäs tuhat euroa imuriin. Vuonna 2013 ostaessani tuon kaappiin hylätyn Boschin maksoin siitä 300 euroa ja pidin sitä jo panostamisena.

Kuvat: Dyson ja Miele

Dyson vs Miele

Dyson on merkki, jota liputtavat kaikki. Se toi vuosia sitten markkinoille ensimmäisen V-alkuisen monsterivarsi-imurin ja on sen jälkeen ollut segmentin suvereeni hallitsija. Meni yllättävän pitkään, aina viime vuoteen asti, ennen kuin kukaan imurivalmistaja uskalsi lähteä haastamaan sitä. Urakkaan lähti kodinkonebrändeistä ehkä se luotetuin kautta linjan: Miele.

Kävin pitkän pohdinnan ja pari kiivasta keskustelua mieheni kanssa näiden kahden merkin välillä. Minulla on ollut pieni ongelma Dysonin kanssa – olen joskus sellaisen omistanut ja vannonut, etten enää ikinä hankkisi uutta. Tosin kyse oli perinteisestä imurista ja syitä oli kaksi: valtava, korvia repivä ja verenpainetta nostattava melu ja naurettavan lyhyt johto. Luonnollisesti varsi-imurin kanssa tuo jälkimmäinen ei olisi ongelma, mutta melu oli huomioitu myös kaikissa Dyson vs Miele vertailuissa, ja totesin sen myös itse kokeillessani laitteita paikallisessa Gigantissa.

Robotti-imuri on erinomainen apuri arjessa, muttei yksin riitä kodin ainoaksi imuriksi.

Dysonin V11 hehkutetaan kaikkialla, joten tunsin itseni todelliseksi vastarannan kiiskeksi löytäessäni siitä niin paljon kritisoitavaa. Melun lisäksi minua häiritsi se, että käynnistyspainiketta täytyi puristaa koko ajan -oikeasti, kenen mielestä tämä on ollut hyvä idea? Toki kahvaa täytyi puristaa muutenkin, sillä pölypussin ja moottorin sijainti heti kahvan alapuolella tekee imurista myös varsin raskaan käsitellä.

Tämän pitkän pohjustuksen lopputulemana totean sen, minkä ehkä jo arvaatkin: valinta kohdistui Mieleen ja meille kotiutui Triflex HX1 Pro. Kuinka se sopeutui meille – se selviää seuraavassa postauksessa!

Elina

Kohti unelmia: tästä alkaa meidän raksamatka!

Olen haaveillut, jos nyt en vielä lapsena, niin ainakin siitä asti kun olen asunut omillani, talon rakentamisesta. Jokaista pienempää tai suurempaa remonttia tehdessä mielessä on pyörinyt ajatus ”sitten kun saan alusta asti suunnitella itse…”. Ja nyt, kaikkien vuosien jälkeen tuo unelma on käymässä toteen..!

Tontin arviointia reisiä myöten lumessa.

Sekä Insta että blogi hyppäävät mukaan vähän jälkikäteen, joten kerron lyhyesti kuinka ollaan päästy tähän pisteeseen: Aloimme suunnitella talomme pohjaa talvella ajatuksena tämän kevään tonttihaku. Tiesimme tonttihaun olevan varsin myöhään keväällä, joten halusimme suunnitelmien olevan hyvällä mallilla siinä tapauksessa, että tontti sattuisi jäämään meille. Näin pääsisimme rakentamaan vielä tämän vuoden aikana.

Tien valmistuminen oli juhlava hetki! Sen jälkeen on tullut lenkkeiltyä tuota kautta lähes joka päivä :D

Tontit jaetaan täällä Liperissä suljetuin tarjouksin, eli pitää tarjota jotain ja toivoa sen olevan sekä eniten että mahdollisimman lähellä seuraavaksi tarjonnutta, jottei menetä yöuniaan :D Olin niin onnellinen kun kuulin tontin jääneen meille, aivan lottovoittajafiilis! Kaupat tontista tehtiin kesäkuun alussa ja samalla laitettiin rakennuslupa vetämään. Se saatiinkin sopivasti juhannukseksi, joten aattona oli monta syytä kilistellä kuohuvaa :)

Tontin raivaus sattui sopivasti viikon ainoalle pilviselle päivälle. Muistelen tätä edelleen kiitollisuudella.

Tämän hetken tilanne: tontti on raivattu, ja kaivinkone pääsi aloittamaan työnsä tällä viikolla. Sen jälkeen alkaa perustusten teko. Huh! Mieletöntä nähdä suunnitelmien muuttuvan todeksi!

Fyysisen työn lisäksi taustalla on tietenkin valtava määrä suunnittelutyötä, joka ei todellakaan päättynyt siihen, että saatiin pohjakuva valmiiksi. Tällä hetkellä käynnissä on kiintokalusteiden kilpailutus, joka on kyllä melkoinen savotta… Lisäksi olen luonnostellut sähkösuunnitelmaa. Pistokkeiden, valokatkaisimien ja valaisimien paikat on mietittävä todella tarkkaan, ettei tarvitse heti olla jatkojohtoja etsimässä :D

Hei jos tulee mieleen jotain postaustoiveita aiheeseen liittyen niin saa laittaa viestiä kommentteihin, sähköpostiin tai vaikka Instagramin kautta. Instaan postaan varmasti rakennusjuttuja vähän lyhyemmällä viiveellä, mutta isommat kokonaisuudet päivittyvät myös tänne blogin puolelle.

Elina

Käytin vakuutettua lastani yksityisellä lääkärillä, ja minua alkoi harmittaa.

Suomessa syntyvällä lapsella pitää olla erillinen sairaus- ja hoitokuluvakuutus. Siitäkin huolimatta, että meillä on toimiva julkinen terveydenhuolto. Vai pitääkö? Käytin Eeliä yksityisellä lääkärillä (huolella valitsemani lastenlääkäri) ja maksoin tuosta lystistä melkein kolmesataa euroa (tuohon summaan kuuluu myös apteekissa käynti). Vakuutus korvaa sitten sen mitä korvaa, joten se ei syy siihen, miksi minua alkoi harmittaa.

Tulin surulliseksi niiden lasten puolesta, joille tällainen ei ole mahdollista.

Julkinen terveydenhuolto katsoo atooppisen ihon hoitoa hyvin pitkälti ulkoisen hoidon kautta. Käypä hoito mainitsee pro-ja prebiootit, mutta muuten ruokavalion osuus jää hyvin niukaksi. Lisäksi ihonhoidon osalta turvaudutaan helposti kortisonivoiteisiin ja ainesosiltaan kyseenalaisiin perusvoiteisiin (tuo jälkimmäinen on spekulointia eikä perustu mihinkään muuhun kuin omaan näppituntumaan siitä, minkä värinen tuubi tulee ensimmäiseksi mieleen sanasta perusvoide).

Sehän ei riittänyt, että käytin Eeliä ”yksityisellä lääkärillä”. Minun piti tietenkin etukäteen tietää, kenellä haluan häntä käyttää, jotta saan haluamaani apua. Tämä ärsyttää tässä koko kuviossa oikeastaan kaikista eniten. Tieto tällaisista lääkäreistä kulkee kyllä puskaradion kautta, mutta esimerkiksi kyseinen lääkäriasema ei markkinoi asiaa mitenkään. Senkin kyllä ymmärrän hyvin, koska kaikenlainen valtavirrasta poikkeaminen aiheuttaa helposti leimautumista ja voi vaikeuttaa niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin hankintaa.

Lääkärikäyntimme ansiosta meillä on käytössä voiteiden lisäksi myös muutama lisäravinne. Yksikään niistä ei ole minulle uusi tai vieras, mutten olisi uskaltanut aloittaa niitä ominpäin näin pienelle lapselle.

Muistan, miltä kiristävä, hilseilevä iho tuntuu. Kärsin aikuisikään asti atooppisesta ihottumasta, jota hoidettiin lapsuudessani parhaan saatavilla olleen tiedon mukaan, eli kortisonivoiteilla. Vasta vuosia sen jälkeen, kun sain vatsani kuntoon, alkoi ihoni korjautua.

Kuten jo valmistuessani vuonna 2010, edelleen tänäkin päivänä toivoisin näkeväni siltaa medikalisoituneen koululääketieteen ja sen vähän kokonaisvaltaisemman näkökulman välillä. Kuinka hienoa olisikaan ollut, jos olisin saanut nämäkin asiat tietää vaikkapa neuvolasta?

Pahoin pelkään, että toiveeni on turha.

Elina

Ps. Tulossa on postaus atooppisen ihon hoidosta tuotevinkkeineen!

Makuuhuoneen muutos: Uusi sängynpääty sormipaneelista (DIY)

Kuulun siihen joukkoon, joka rakastaa puisia yksityiskohtia sisustuksessa. Sormipaneelista tehty sängynpääty on ollut haaveenani jo pitkään, ja viimein sain myös toteuttavan osapuolen eli mieheni innostumaan asiasta! Luin kyllä kaikenlaisia DIY-juttuja, mutta olisin kyllä ollut aika lailla sormi suussa jos olisi pitänyt yrittää tehdä itse… :D

Onni on myös supertaitava appiukko, joka eläkeläisenä kaipasi tekemistä ja toteutti sängynpäädyn Matin piirustusten pohjalta :)

sängynpääty sormipaneeli

Kulutin jonkun aikaa koluten Pinterestiä ja Instagramia ennen kuin lopullinen suunnitelma oli valmis. Halusin päädystä sen verran paksun, että sen päällä olisi helppo säilyttää esimerkiksi puhelinta (minun puolella sänkyä ei tällä hetkellä ole yöpöytää, koska sänky on seinässä kiinni Eelin takia). Yöpöydän valaisimet möin pois viime syksynä enkä ole vieläkään löytänyt sopivia uusia, joten led-lista sängynpäädyssä toimii siihen asti myös tarvittavana yövalona.

Tarvikkeet ja kustannukset

Tarvikkeet sängynpäätyyn ostettiin K-Raudasta ja Prismasta. Hinnat ovat K-Raudan verkkokaupasta.

Sormipaneelia meni noin puolet tuosta toisesta paketista, oikein nuukailemalla (jättämällä tarkasti paneloimatta piiloon jäävät osat) olisi riittänyt yksikin paketti. Sen saatavuus täällä Joensuun alueella oli yllättävän huono: K-Rauta oli ainoa rautakauppa, jossa sitä oli hyllyssä. Sängynpäädyn leveys on 2,1 metriä ja korkeus 1,3 metriä.

Arvokkain yksittäinen hankinta oli tietenkin itse sormipaneeli. Led-nauhojen hintahaitari oli aika laaja, päädyimme keskihintaiseen Egloon lopulta sillä perusteella, että se oli ainoa, jota ei tarvinnut erikseen tilata.

Viimeistely

Ennen sängynpäädyn valmistumista katselin paljon inspiskuvia ja mietin, että käsiteltäisiinkö se sävytetyllä (valkoisella) vai kirkkaalla puunsuoja-aineella. Ajattelin lähinnä puun sävyä ja sen sointumista makuuhuoneen muihin puunvärisiin elementteihin.

Onneksi valitsemamme sormipaneeli oli todella kauniin sävyistä (sehän oli autoon nostaessa nipussa, joten tässä kohtaa ostin sian säkissä), ja sängynpääty näyttää todella hyvältä ilman käsittelyäkin. Näin ollen sängynpääty käsitellään kirkkaalla Osmo Color-puunsuoja-aineella.

Mitäs tykkäät? Itse olen aivan rakastunut tuohon! Se tuoksuukin hyvältä :D

Ihanaa keväistä viikonloppua kaikille <3

Elina

”Älä anna sen nukahtaa rinnalle”

Vauva-aika ja uni ovat varmasti yksi puhutuimpia (ja googletetuimpia) asioita uuden ihmisen synnyttyä maailmaan. Oma unensaanti voi huolettaa jo valmiiksi raskauden väsyttämää äitiä, ja toki myös vauvan unen riittävyys voi mietityttää. Muistan itse odottaneeni vähän kauhunsekaisin tuntein vauva-aikaa. En muista kuinka monta kertaa kuulin lauseen ”nuku vielä kun voit”. Todellisuus oli kuitenkin aivan muuta kuin mitä olin odottanut. Vauvani nukkui tyytyväisenä vieressäni tai kainalossani – ja minulla oli siitä syyllinen olo.

”Älä anna sen nukahtaa rinnalle”, ”rinta-assosiaatio”, ”kannattaa alusta asti opettaa se nukkumaan omassa sängyssä”. Noita lauseita pyörittelin mielessäni heti Eelin syntymästä asti ja toimin täysin päinvastoin. Tunsin, että ratkaisuni oli meille oikea, mutta silti huomasin selitteleväni ihmisille miksi vauvani ei nuku omassa sängyssä. Samalla törmäsin yhä enemmän kaikenlaiseen teoriatietoon vauvojen nukkumisesta, nukahtamisen taidoista ja niiden edesauttamisesta. Liityin asiaan vihkiytyneeseen Facebook-ryhmään, koska olin utelias muiden kokemuksille.

Erilaisten unikoulujen lisäksi tärkeintä tuntui olevan, että vauva nukkuu yöunensa kello yhdeksäntoista ja seitsemän välillä. Tätä perusteltiin sillä, että nuo viisi tuntia ennen puoltayötä tarjoaisivat vauvalle sitä kaikkein palauttavinta unta. Olin taas huolissani. Eeli valvoi vauvana (ja joskus vieläkin) helposti yhteentoista illalla, ja nukkui aamuisin kymmeneen asti. Olinko nyt jotenkin toiminnallani (vauvantahtisuudella) edesauttanut ties minkälaisia tulevaisuuden neuropsykologisia ongelmia, joita tällaisesta nukkumisesta voisi kenties seurata?

Synninpäästö

Syy, miksi halusin (ja uskalsin) kirjoittaa tästä aiheesta, on tämä eilen Ylen verkkosivuilla julkaistu artikkeli. Se on kokonaisuudessaan hyvä, mutta mieltä lämmittivät etenkin nämä lauseet: ”Jos tällaisia ohjeita todella annetaan, sille ei ole mitään tieteellistä pohjaa” – viittaus nukkumiseen ilta- ja aamuseitsemän välillä, ja ”Lapsentahtisuus on tärkeää. Voi olla, että jonain päivänä lapsi tarvitsee viisi tuntia päiväunia ja toisena päivänä riittää pari tuntia. Joustoa pitää olla.”

Nämä kommentit kuuluvat lastenpsykiatri Juulia Paavoselle, joka on tutkinut uniasioita vuodesta 1998. En siis enää murehdi.

Tässä kohtaa haluan myös alleviivata, etten missään nimessä väheksy muiden perheiden tarpeita unikouluille tai muille tahdistamisille. Nämä ratkaisut tekee jokainen perhe itse.

Ja hei, moi! Tämä oli ensimmäinen postaus monen, monen kuukauden jälkeen! Vauvavuosi ehti loppua ja aiheesta olisi tosi paljon kirjoitettavaa – tekstiä syntyy silloin kun sille tulee tilaisuus, mutta toiveena olisi pikkuhiljaa päästä palaamaan normaaliin postaustahtiin. Kiva, kun löysit tänne <3

Elina