Nyt kun kauan odotettua kesälomaa ja häämatkaa on takana kolme päivää, ja skootterin mittariin on kertynyt kilometrejä pari sataa (!), niin ajattelin että taitaisi olla sopiva hetki ynnätä ensimmäisten päivien kuulumiset. Tulimme tänne siis keskiviikkona, ja heti ensimmäiseksi kävimme vuokraamassa…
Vaikka armottomasti pimenevät illat pakottavat ajatuksia kohti syksyä, olen silti pitänyt itseni tiukasti kesämoodissa. Tämä siitä syystä, että minulla on vielä kesäloma pitämättä :D Mielikuva lomailusta syyskuussa on lähtökohtaisesti niskakarvoja nostattava, mutta ajatus syyskuisesta Rodoksesta tuo mieleen lämpimän meriveden (en…
Teimme tänään ystäväni kanssa pikavisiitin Kuopioon agilitykilpailujen merkeissä, ja niiden päätyttyä puoliltapäivin alkoi vatsa vaatia huomiota. Päädyimme brunssille Hotelli Puijonsarven yhteydessä olevaan Frans & Sophieen, jonne meidät vastaanotettiin erittäin ystävällisesti hieman poikkeavasta pukeutumisesta (mukaanlukien rapaa ja hiekkaa vähän siellä sun…
Kontiolahdella on muutaman vuoden ollut ravintolan mentävä aukko. Tilanne korjautui eilen ystäväni uuden ravintolan Overtimen avattua ovensa. Kyseessä on pubin ja ravintolan yhdistelmä, hieman samaan tyyliin kuin vaikka Joensuussa sijaitseva Bar Play. Paitsi, että ruoka on parempaa. Sain kuukausi sitten…
Kävimme pari päivää sitten kiertämässä Kalliojärven kierros– nimisen reitin, joka nimensä mukaisesti kulkee Kalliojärven ympäri. En yleensä hirveästi harrasta tällaisia luontopolkuja, ihan jo sen vuoksi että on mukavampaa kun lenkillä ollessä ei tule kokonaista pataljoonaa ihmisiä vastaan. Tällä kertaa kuitenkin…