Lähestyvästä pikkujoulukaudesta inspiroituneena ajattelin, että maksan hyvinvoinnista kirjoittaminen voisi olla paikallaan. Iltapäivälehdethän kirjoittavat aiheesta aina vuoden alussa, kun on virallisen tipattomuuden aika. Mielestäni silloin ollaan kuitenkin reippaasti myöhässä, sillä maksa tarvitsee tukea (etenkin) silloin kun se joutuu ponnistelemaan. Suomalaisten maksat…
Olen tämän uusimman teurastamokohun laukaisemana päätynyt jälleen miettimään arvovalintoja ruokavaliota koostaessa. Tiedän, että on oikeasti todella elitististä ajatella, että ostakaa kaikki nyt vain sitä luomulihaa, ja ostetaan sillä puhdas omatunto. Varsinkin näin lama-aikana se on todella kaukana ihmisten todellisuudesta. On…
Vähintään kerran vuodessa, yleensä aina syksyisin, jossain paikallislehdessä on ohjeita flunssan välttämiseksi. Ohjeissa kuitenkin usein pitäydytään siinä pisteessä, kuinka yritetään olla altistumatta koko virukselle. Eli neuvotaan pesemään käsiä ja aivastamaan nenäliinaan (kuka oikeasti tekee niin?). Kuva: Allan Foster C-vitamiinista löytyy…
En tiedä, onko mikään muu yksittäinen elintarvike niin kovan kädenväännön kohteena, kuin leivän päälle laitettava levite. Se, mitä leivän päälle laitetaan, tuntuu ratkaisevan koko yhteiskuntamme tulevaisuuden ja kaikkien sepelvaltimoiden tukkeutumisen. Puhutaan hyvistä ja pahoista, kovista ja pehmeistä rasvoista. Yksi blogini…
On asioita, jotka ärsyttävät minua suunnattomasti. Yksi niistä on harhaanjohtava markkinointi. Kuluvana vuonna Valio päivitti Oivariinia nykyaikaisemmaksi tuomalla markkinoille oliiviöljyyn tehdyn version. Välimerellisen vaikutelman lisäämiseksi rasia on sävytetty vihreäksi (koska oliivi) ja suolaus on tehty merisuolalla. Kun ensimmäisen kerran näin…