Vauva-aika ja uni ovat varmasti yksi puhutuimpia (ja googletetuimpia) asioita uuden ihmisen synnyttyä maailmaan. Oma unensaanti voi huolettaa jo valmiiksi raskauden väsyttämää äitiä, ja toki myös vauvan unen riittävyys voi mietityttää. Muistan itse odottaneeni vähän kauhunsekaisin tuntein vauva-aikaa. En muista kuinka monta kertaa kuulin lauseen ”nuku vielä kun voit”. Todellisuus oli kuitenkin aivan muuta kuin mitä olin odottanut. Vauvani nukkui tyytyväisenä vieressäni tai kainalossani – ja minulla oli siitä syyllinen olo.
”Älä anna sen nukahtaa rinnalle”, ”rinta-assosiaatio”, ”kannattaa alusta asti opettaa se nukkumaan omassa sängyssä”. Noita lauseita pyörittelin mielessäni heti Eelin syntymästä asti ja toimin täysin päinvastoin. Tunsin, että ratkaisuni oli meille oikea, mutta silti huomasin selitteleväni ihmisille miksi vauvani ei nuku omassa sängyssä. Samalla törmäsin yhä enemmän kaikenlaiseen teoriatietoon vauvojen nukkumisesta, nukahtamisen taidoista ja niiden edesauttamisesta. Liityin asiaan vihkiytyneeseen Facebook-ryhmään, koska olin utelias muiden kokemuksille.
Erilaisten unikoulujen lisäksi tärkeintä tuntui olevan, että vauva nukkuu yöunensa kello yhdeksäntoista ja seitsemän välillä. Tätä perusteltiin sillä, että nuo viisi tuntia ennen puoltayötä tarjoaisivat vauvalle sitä kaikkein palauttavinta unta. Olin taas huolissani. Eeli valvoi vauvana (ja joskus vieläkin) helposti yhteentoista illalla, ja nukkui aamuisin kymmeneen asti. Olinko nyt jotenkin toiminnallani (vauvantahtisuudella) edesauttanut ties minkälaisia tulevaisuuden neuropsykologisia ongelmia, joita tällaisesta nukkumisesta voisi kenties seurata?
Synninpäästö
Syy, miksi halusin (ja uskalsin) kirjoittaa tästä aiheesta, on tämä eilen Ylen verkkosivuilla julkaistu artikkeli. Se on kokonaisuudessaan hyvä, mutta mieltä lämmittivät etenkin nämä lauseet: ”Jos tällaisia ohjeita todella annetaan, sille ei ole mitään tieteellistä pohjaa” – viittaus nukkumiseen ilta- ja aamuseitsemän välillä, ja ”Lapsentahtisuus on tärkeää. Voi olla, että jonain päivänä lapsi tarvitsee viisi tuntia päiväunia ja toisena päivänä riittää pari tuntia. Joustoa pitää olla.”
Nämä kommentit kuuluvat lastenpsykiatri Juulia Paavoselle, joka on tutkinut uniasioita vuodesta 1998. En siis enää murehdi.
Tässä kohtaa haluan myös alleviivata, etten missään nimessä väheksy muiden perheiden tarpeita unikouluille tai muille tahdistamisille. Nämä ratkaisut tekee jokainen perhe itse.
Ja hei, moi! Tämä oli ensimmäinen postaus monen, monen kuukauden jälkeen! Vauvavuosi ehti loppua ja aiheesta olisi tosi paljon kirjoitettavaa – tekstiä syntyy silloin kun sille tulee tilaisuus, mutta toiveena olisi pikkuhiljaa päästä palaamaan normaaliin postaustahtiin. Kiva, kun löysit tänne <3
Elina