Vuonna 2007 perustettu Ecotools täyttää tänä vuonna 10 vuotta, ja uudistaa synttäreidensä kunniaksi koko sivellinvalikoiman pakkauksia myöten ja lanseeraa myös useita uutuustuotteita, jotka tulevat myyntiin kesäkuun alussa. Lisäksi myynnissä on rajoitetun ajan Limited edition-sivellinsarja, jota saa oletkaunis.fi -verkkokaupasta. Pakkauksen hinta on vain 21,90 euroa, joten yhtä sivellintä kohti ei montaa euroa jää. Sitäpaitsi mukana tuleva kotelo on tosi hieno ;)
Kävin viime viikolla Helsingissä nostamassa maljan synttärisankarin kunniaksi, ja pääsin samalla kuulemaan mitä uutta on luvassa.
Silmiinpistävin uudistus on siveltimien varsiosan muuttuminen aiempaa vaaleammansävyiseksi (varren materiaali on edelleen bambua). Omaa silmääni tämä miellyttää kovasti. Myös itse harjaksia on muokattu; ja tässä kohtaa on valikoiman laajuudesta päätellen mietitty niin ammattimeikkaajan kuin kuluttajankin tarpeita.
Uusissa pakkauksissa kerrotaan siveltimien käyttötarkoituksesta entistä tarkemmin, ja nyt pakkauksesta selviää myös siveltimen ”peittoaste”, eli mitä tiheämpi sivellin, sitä enemmän peittoa sillä saa (koska siihen tarttuu enemmän ainetta).
Ihastusta herättivät myös uudet, 70-prosenttisesti kasviperäisistä raaka-aineista valmistetut meikkisienet, joita on kaksi erilaista. Ne toimivat samalla periaatteella kuin monelle tuttu Make up-blender: suuremmalla saa meikattua isommat alueet, ja pienemmällä voi töpötellä tarkempaa työtä peitevoiteella tai varjostustuotteella. Sieniä voi käyttää sekä kuivana että kosteina.
Ihonpuhdistukseenkin on tulossa uutta: kasvoille ihanan pehmeä puhdistusharja sekä musliiniliinat ja vartalolle kuivaharja. En malta odottaa, että pääsen testaamaan tuota kasvoharjaa <3
Mitäs mieltä olet Ecotoolsin uudesta ilmeestä? Ovatko tuotteet ennalta tuttuja?