I love me 2019 – fiilikset ja kuvareportaasi

I love me -messut ovat muutamassa vuodessa vakiinnuttaneet paikkansa osana syksyn tapahtumakalenteria. Messuilla käy viikonlopun aikana kymmeniä tuhansia ihmisiä. joten näytteilleasettajilla on loistava tilaisuus markkinoida tuotteitaan ja luoda uusia yhteistyökumppanuuksia – sekä tietenkin tehdä kauppaa.

Ajatuksia

Tänä vuonna luonnonkosmetiikan alue oli kasvanut massiivisiin mittoihin verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin sille oli varattu murto-osa koko messualueen rinnalta. Alue oli kasvanut jopa siinä määrin, että se näkyi muiden näytteilleasettajien määrässä. Terveysteemaa kantava alue tuntui todella pieneltä. Myös erilaisia ruokainnovaatioita oli vähemmän. Vai tuntuiko minusta vain siltä? En ole säilytellyt vanhoja messulehtisiä, joista voisin tarkistaa faktat, mutta toisaalta fiiliksiähän tässä olikin tarkoitus kirjoittaa :D

En tiedä kerääkö Messukeskus kävijöiltä palautetta messuista. Toivottavasti näin on, koska I love me on niin suuri tapahtuma, että sen paisuminen ilman selkeitä kehitysideoita saa aikaan kasvottomuutta. En sano, että tämän vuoden messut olisivat olleet pettymys, mutta jäin kyllä kaipaamaan monipuolisuutta ja raakakakkukojua. Nyt joudun hakemaan kakkuni Prisman pakastealtaasta, eikä se ole ollenkaan sama asia.

Kosmetiikka

Kosmetiikan osalta messujen anti oli hyvin odotetunlaista. Natural Goods Company loisti jälleen poissaolollaan, ja sen sijasta Mádara oli paikalla kokonaan omalla osastollaan. Mádaran meikkilanseeraus keräsi sen verran huomiota, että kuvan napattuani totesin ehtiväni kyllä hypistellä meikkejä tarkemmin kunhan ne saapuvat aikanaan Sokoksen hyllyille.

Ainakin Mádaran pakkaukset näyttävät erittäin houkuttelevilta :)

Rakastan C-vitamiinituotteita, minkä vuoksi yksi messujen kiinnostavimmista lanseerauksista oli tämä Unna Nordicin Taimi C-vitamiiniseerumi. Pakkauksessa tulee mukana pieni pussillinen askorbiinihappoa, joka sitten sekoitetaan pullon nestemäiseen sisältöön. Tuloksena on 10 prosenttinen seerumi, joka tulee käyttää kuuden viikon kuluessa sekoittamisesta.

Atopikin osastolla oli kaikki tuotteet ruhtinaallisessa 40 prosentin alennuksessa. Melkein harmittaa, etten tiennyt tätä aiemmin, koska olisin ehdottomasti nostanut asian esille torstaisessa tärppipostauksessa. Atopikin tuotteita ei ikinä saa mistään näin halvalla, joten jos olet huomenna menossa messuille niin osaston tarjontaan kannattaa tutustua huolella. Tästä voit lukea kokemuksia Atopikin sekaiholle tarkoitetusta Balance-linjasta.

I love me 2019
Hetki ennen ovien avautumista.

NHS:n osastolla tein tuttavuutta messuilla lanseeratun GRN:n kanssa ja ensivaikutelma jäi kyllä oikein positiiviseksi! Kivoja, kohtuuhintaisia hoitotuotteita, sekä laadukkaan oloisia meikkejä :)

House of Organic oli laittanut hynttyyt yhteen Mirazin kanssa, ja oli messuilla mukana suurella tuotevalikoimalla, kuten odottaa saattoi. Osastolta löytyi niin hyviä tarjouksia, kuin uutuksia ihasteltavaksi. Joikin pakkausuudistus näytti livenä yhtä hyvältä kuin kuvissa!

Joikin pakkausuudistus on todella onnistunut :)
I love me 2019
4Dreamin osasto oli yksi messujen tunnelmallisimmista <3

Messuista jäi pienistä puutteistaan huolimatta positiivinen fiilis ja niinkin paljon voimia, että jaksoin Messukeskuksen hyvästeltyäni vielä tehdä pikavisiitin Ikeaan – kun se nyt kerran sattui olemaan matkan varrella ;)

Kävitkö messuilla? Kuinka sinä kehittäisit tapahtumaa?

8 Comments

  1. lokakuu 22, 2019 / 9:17 am

    Siellä on kyllä ollut vaikka ja mitä :) Messut eivät ole ihan se mun juttu. En oikein kestä ihmismassoja. Mutta on ollut kiva katsella muiden kokemuksia näin sähköisesti…

    • Elina
      Kirjoittaja
      lokakuu 22, 2019 / 9:19 am

      Ymmärrän tuon ihmismassajutun. Meinasi minullakin ahdistus iskeä lauantaina kahden aikaan, mutta onneksi pahin ryysis alkoi parissa tunnissa hälventyä.

  2. lokakuu 22, 2019 / 9:52 am

    En käynyt messuilla, mutta luin paljon juuri tuohon laajentumiseen liittyen kommentteja. Moni oli kommentoinut, että ruuhkaa oli aivan liikaa eikä päässyt rauhassa tutustumaan tuotteisiin.

    • Elina
      Kirjoittaja
      lokakuu 23, 2019 / 10:07 am

      Tuo on kyllä harmi. En itsekään tykkää katsella tuotteita, jos on tunne, että täytyy kyynärpäätaktiikalla puolustaa paikkaansa ja silti viisi ihmistä hengittää niskaan.

  3. lokakuu 22, 2019 / 10:00 am

    Sanoisin ehkä, että messualue tuntui tänä vuonna jopa parin vuoden takaiseen nähden sekavammalta – tai sitten aika on vain kullannut muistot.

    • Elina
      Kirjoittaja
      lokakuu 23, 2019 / 10:05 am

      Minulla oli tiedätkö sama tunne! Aiempina vuosina olen aika nopeasti oppinut suunnilleen missä mitäkin on, mutta tällä kertaa olin toisenakin päivänä vähän pihalla ilmansuunnista… :D

  4. Jane
    lokakuu 23, 2019 / 6:36 am

    Aina pitänyt mennä, mutta en tälläkään kertaa saanut aikaiseksi :D

    • Elina
      Kirjoittaja
      lokakuu 23, 2019 / 10:02 am

      Jospa ensi vuonna sitten :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *