On aika avata viimeinen luukku. Kuten aikaisempinakin vuosina, myös tänä vuonna luukku aukeaa kaikissa kauneusbloggaajien joulukalenteriin osallistuneissa blogeissa, ja tällä kertaa yhteisenä teemana on ”parasta kaupungissani jouluna”.
Aihe osoittautui yllättävän hankalaksi (vaikka aluksi olin aivan toista mieltä, onhan Joensuu talviasussaan todella kaunis kaupunki), sillä enhän minä joulua kaupungissa vietä. Ainoa houkutteleva asia keskustassa jouluaattona on Sokoksen puolihintaiset kosmetiikkapakkaukset, jotka taidan tänä vuonna jättää välistä. Ehkä. :D
Mikä täällä sitten on hienointa? Kuten Espoosta joulun viettoon saapunut ystäväni aviomies totesi: naapuri jäi sinne nurmikkoa ajelemaan. Talvi ja lumi ovat niin olennainen osa joulua ja jouluista sielunmaisemaa, etten esimerkiksi osaisi kuvitellakaan viettäväni sitä etelän lämmössä, vaikka muuten matkustamisesta pidänkin.
Joten talvi, lumi ja paksut kinokset. Pimeän syksyn jäljiltä lumi tuo hurjan määrän valoa tullessaan (eikä kolaaminenkaan tässä vaiheessa vielä kyllästytä).
Näiden kuvien myötä haluan toivottaa sinulle rauhallista ja rentouttavaa joulua! Muista, että pieni kävely helpottaa ähkyä ;)
Upeita talvikuvia! Samanlaisista maisemista saa itsekin nauttia tässä naapurikylässä :) ei ole lumesta pulaa, liikaakin tuntuu olevan…Hyvää joulua!!
Huisin kauniita lumikuvia <3 Onpa teillä tosiaan upeannäköistä siellä!
Hyvää, ja rauhallista joulua Elina! :)