Paluu perusasioihin: Novexpert Magnesium Hydro-Biotic

Aina silloin tällöin ihonhoidossa tulee kausia, jolloin haluaa pitää homman mahdollisimman simppelinä. Ja esimerkiksi jonkin tehokkaamman hoitojakson päätteeksi se on myös järkevää. Herkälle iholle suunnattu Novexpert Magnesium Hydro-Biotic on vastaus tähän tarpeeseen.

Se on suunniteltu vahvistamaan ihon hydrolipidikalvoa ja bakteerikantaa sekä rauhoittamaan erilaisia herkkyysreaktioita. Tuotteet ovat vegaanisia. Sain kokeiltavakseni puhdistusmaidon, kasvoveden, kosteusvoiteen ja kuorinnan.

Magnesium Mist

Lupaus: Kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa
Tärkeimmät ainesosat: isotoninen vesi, Kuolleenmeren suolat. Korkea mineraalipitoisuus: kalsiumin ja magnesiumin lisäksi sisältää myös kaliumia, natriumia, piitä ja manganeesia

Kasvovesi on pakattu ponnekaasupulloon, joten se tulee iholle todella hienojakoisena sumuna. Tämä on jokaisen toimistotyöntekijän unelmatuote! Se on parhaimmillaan juurikin freesaamassa kuivan huoneilman aiheuttamaa kiristelyä. Toki sitä voi käyttää myös kasvoveden perinteisimmällä paikalla, eli puhdistuksen ja seerumin välissä, mutta itse kaipaan siihen tehtävään ravitsevampaa koostumusta. Lisäksi tämä on todella edullinen tuote! Normaali hinta on 7,90/150 ml ja tälläkin hetkellä se löytyy tarjouksesta alle kuudella eurolla!

Novexpert Magnesium Hydro-biotic

Velvety Hydro-Biotic Cream

Lupaus: Rauhoittaa ja kosteuttaa, suojaa ympäristön haitoilta ja ehkäisee ikääntymistä. Herkälle, normaalille ja kuivalle iholle.
Tärkeimmät ainesosat: skvalaani, sheavoi, makadamiaöljy, leväuute, sodium PCA, magnesium, prebiootit, probiootit

Voide on ihana! Kevyt mutta kuitenkin kosteuttava, ja iho pysyy ravitun tuntuisena. Toimii hienosti meikin alla. Talvipakkasille yhdistäisin tämän kanssa öljypitoisen seerumin, jos iho on kuiva.

Velvety Scrub Hydro-Biotic

Lupaus: Kuorii hellästi kasvot ja huulet, jättää ihon pehmeäksi
Tärkeimmät ainesosat: auringonkukkaöljy, aloe vera, pre- ja probiootit, omega 6- ja 9-rasvahapot

Kuorintavoide on koostumukseltaan sopivan jämäkkää, eikä se valu märistäkään käsistä karkuun. Sen bampu-piioksidi- sekä jojobarakeet (joita ilmoitetaan olevan viittä eri kokoa) tuntuvat sormien alla suurehkoilta ja hellävaraisesti. Iho jää pehmeäksi, muttei kuivuttuaan kovin ravitun tuntuiseksi, mikä vähän yllättää. Muutoin oikein kelvollinen tuote!

Hydro-Biotic Milky Cleanser

Lupaus: Sopii kaikille ihotyypeille. Hellävaraisen puhdistuksen lisäksi kosteuttaa, suojaa, rauhoittaa ja vahvistaa ihoa.
Tärkeimmät ainesosat: Aloe vera, arginiini, magnesium, probiootit

Puhdistusmaito olikin vanha tuttu ❤ Olen siis testannut tätä jo vuosia sitten, ja oli mukava todeta että tuote on edelleen hyvä (vähän muuten aina hymyilyttää lukea noita vanhoja postauksia 😁)! Meikinpoistossa se ei tosin öljymäistä tuotetta voita, mutta tällaisen arkisen kotiäitilookin iltapesuihin se on soveltunut mainiosti! Ja puhdistusmaitohan on mitä parhain tuote aamupuhdistukseen 😊
Kaikista kuivimmalle iholle en tätä kuitenkaan suosittelisi, sillä puhdistusmaidoksi se pesee ihon todella puhtaan tuntuiseksi – käyttäisin jopa termiä ”narskuva”.

Vinkki! Jos tuotteen probiooteista haluaa täydet tehot irti, niin sitä voi käyttää esim jauhemaisen savinaamion ”nesteenä”!

Novexpertin tuotteita myydään ainakin Sokoksilla sekä useissa apteekeissa, joten saatavuus on hyvä myös kivijalkamyymälöissä.😊

Mikä on sinun suosikkisi Novexpertin tuotteista?

Elina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *