Kylpyhuoneen siivous ilman hinkkaamista!

Kylpyhuoneen siivous kuuluu niihin kotitöihin, jota välttelen viimeiseen asti. Toivoisin kuuluvani niihin ihmisiin, jotka säntillisesti suoriutuvat siitä kerran kuukaudessa ja siten selviävät urakastaan huomattavasti helpommalla, koska pinttynyt lika on luonnollisesti työläämpi poistaa.

Tiistaina sain sitten tarpeekseni shampoopurkkien alla lilluneesta saippuakertymästä (tuli niin sanottu likamittari täyteen) ja päätin, että nyt siivotaan oikein kunnolla! Siivous herätti sen verran kiinnostusta Instan puolella, että päätin jakaa vinkit tännekin -ihan jo omankin muistin tueksi!

Tämä kylpyhuoneen siivous oli siis semmoinen ”räjäytysversio”, ylläpitoon riittää kevyemmät aineet ja vähemmän aikaa. Jos vain saan aikaiseksi tehdä niitä ylläpitosiivouksia… No, motivaatiota tämän jälkeen ainakin löytyy, sillä kolme tuntia on pitkä aika, jonka voisi käyttää moneen muuhunkin asiaan.

Tässä kohtaa on myös tarpeellista huomauttaa, etten ole tässä aiheessa minkäänlainen asiantuntija, ja tällaisten vahvojen aineiden käyttö tapahtuu omalla vastuulla. Jos et ole varma, kestääkö puhdistettava pinta ainetta, kokeile aluksi pienelle alueelle tai lyhennä vaikutusaikaa.

Kolme pesuainetta: kaksi erilaista emäksistä ja yksi hapan.

Kylpyhuoneen siivoukseen tarvitset:

  • Siivouskäsineet -tämä on tärkeä juttu! Vahvojen aineiden kanssa täytyy olla varovainen.
  • Emäksinen pesuaine, pH vähintään 10. Omani valitsin yksinkertaisesti siten, että se ei haissut liikaa pesuaineelle (sis. eukalyptusta, joka ei jää tuoksumaan voimakkaasti) ja pakkauksessa oli ilmoitettu pH. Harmillisen monesta tuotteesta tuo tieto puuttuu.
  • Megavahva emäs eli uuninpesuaine, pH 13-14
  • Vahva happo, eli Harpic Power Plus, sitruunahappo tai väkiviinaetikka
  • Muovikelmua
  • Terässieni
  • Mikrokuitumoppi ja -liinoja
  • Kuivain sekä lattialle että seinä- ja lasipinnoille

Työjärjestys

Periaatteena on, että ensin pestään rasva, että päästään putsaamaan alla oleva kalkki pois. Tässä kohtaa olen itse mennyt aiemmin sekaisin ja käyttänyt niin paljon tunteja hukkaan hinkaten tahroja vääränlaisilla aineilla…

  • Jos kylpyhuoneessa on lasipintaa, pese se emäksisellä pesuaineella ja kuivaa lastalla. Levitä lasille hapanta pesuainetta kädellä tai liinalla. Jos kalkkia on paksulti, peitä aine kelmulla ja jätä vaikuttamaan.
  • Irrota sadesuihkujen kannet pesua varten. Jos ne ovat kovin kalkkiset, upota ne 1:2 laimennettuun etikkaveteen.
  • Pese seinät emäksisellä pesuaineella. Levitä ensin aine seinille, ja anna vaikuttaa hetken aikaa.
  • Suihkuta tässä välissä lattiakaivon päälle uunipuhdistusainetta. Jätä aine vaikuttamaan.
  • Puhdista hanoista rasvalika emäksisellä pesuaineella.
  • Puhdista lattiakaivon kansi ja siirrä se syrjään.
  • Käy sitten seinäpinnat uudelleen läpi ja huuhtele. Suihkuta lattiakaivoon uuninpuhdistusainetta.
  • Puhdista lattiakaivosta hiukset ja muu irtonainen lika (roskapussi tai muu, vaikka talouspaperi lähettyvillä on hyvä), irrota kaivosta alempi muovinen osa ja siirrä se kannen seuraksi syrjään. Puhdista lattiakaivo.
  • Levitä lattiaan emäksinen pesuaine.Anna taas hetki vaikuttaa ja käy pinnat läpi.
  • Tarkista, että jääkaapissa odottaa kylmä juoma.
  • Huuhtele lattia ja kuivaa sekä seinät että lattia lastalla.
  • Pese lattiakaivon osat lavuaarissa. Laita tarvittaessa lisää emäksistä pesuainetta (sitä vahvempaa). Jätä osat kuivumaan.
  • Tarkastele kuivuvaa pintaa: kalkkiset kohdat erottuvat valkoisina: laita tarvittaessa hapanta pesuainetta vaikuttamaan. Meillä oli etenkin lattiakaivon ympärillä tällainen ”neliö”.
  • Kastele terässieni ja pyörittele lasipinta. Kalkki tuntuu karheutena, säätele voimakkuutta sen mukaan. Huuhtele ja kuivaa lastalla.
Ensimmäistä kertaa olen tyytyväinen lasioven puhtauteen!
  • Puhdista hanat happamalla pesuaineella ja terässienellä varovasti. Huuhtele ja kuivaa.▫️Puhdista lattiakaivon kansi happamalla pesuaineella ja terässienellä.▫️Pyyhi myös pesuaineiden pakkausten pohjat, tarvittaessa huuhtele ne lavuaarissa ja kuivaa.
Kylpyhuoneen siivous

Lattiakaivo tulisi pestä kolmen kuukauden välein, joten merkkaan nyt kalenteriin tammikuun puoliväliin siivouspäivän. Ellen sitten innostu aikaistamaan tätä joulusiivouksen yhteydessä, se jää nähtäväksi!

Lopputulosta kelpaa ihailla! Sauna jäi tällä kertaa pesemättä, joten sen vuoro koittaa pian.

Kuinka usein teillä siivotaan kylpyhuone? Rentoa viikonloppua!

Elina

2 Comments

  1. 24 lokakuun, 2021 / 6:52 am

    Kylläpä näyttää puhtaalta! Mistä tuo että lattiakaivo tulisi pestä 3kk välein? Kuukaudessakin menee hirmu likaiseksi. Itse pesen silloin kun siltä tuntuu eli liian harvoin :D meillä on vajaa pari vuotta vanha pesuhuone. Kuivaan aina suihkun jälkeen seinät teräväkuivaimella ja hanat mikroliinalla. Saunan lasioveen ei vesi osu eli sitä harvemmin ikkunanpesuaineella ja mikroliinalla. Meillä on oma kaivovesi eli ei tule kalkkia, mutta meneehän se pesuhuone likaiseksi eli satunnaisesti pesen…saunan puolen pesuun on kiillon saunanpesuaine, kylppärin puolelle Cillit Bang kalkinpoisto, Cif kylppärisuihke ja vähän satunnaisesti mitä sattuu…tuota Harpicia löytyy myös vessan pesuun.

    • Elina
      Kirjoittaja
      11 marraskuun, 2021 / 5:30 pm

      Se kolmen kuukauden suositus taitaa olla Marttojen :D Paljonhan se vaihtelee sen mukaan, onko taloudessa pitkähiuksisia ihmisiä ja pestäänkö samassa tilassa esimerkiksi koiria. Tuo lattiakaivon pesu on miun inhokkihommia siivouksessa, joten sitä tulee lykättyä viimeiseen asti (mikä on todella typerää, jos sen tekisi useammin niin silloinhan se ei olisi yhtään niin ällöä :D).
      Tuo seinien kuivaus on myös hyvä tapa, joka pitäisi opetella. Itse kuivaan aina hanat ja lattiat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *