Grown Alchemist. Sanapari kuulostaa tehokkaalta ja mystiseltä, ja voisi olla myös vaikkapa rockyhtyeen nimi. Kyseessä on kuitenkin bändin sijaan brändi, jonka tuotteet perustuvat ihofysiologian ja biologian tuntemiseen aina solutasolla asti. Lähtökohtana on solujen uudistumisen ja ihon korjautumisen tukeminen viimeisimpien tiedeinnovaatioiden…