Vuodenajan vaihtuminen näkyy ja tuntuu ihossa; enää ei tarvitse taistella kosteussuihkeiden kanssa rutikuivaa ilmaa vastaan. Kosteutta iho kuitenkin tarvitsee, ja kesällä sitä on miellyttävämpi tarjoilla vähän kevyemmässä paketissa kuin talviaikaan. Viime viikkoina olen testaillut erilaisia seerumi-voideyhdistelmiä, ja etenkin päiväkäyttöön olen jo…
Olen saattanut joskus ennenkin mainita, että olen aika kova läträämään kasvovedellä. Käytän harvoin vain yhtä kerrallaan, sillä pelkästään päivä- ja yökäyttöön kaipaan vähän erilaisia ominaisuuksia. Olen Rodokselta palattuani alkanut kiinnittään entistä enemmän huomiota ihon kosteutukseen, koska reissussa ollessa ja sieltä…
Supermood Youth Glo- tuotelinjan loistavien naamioiden jälkeen sarjan täydennykseksi alkuvuodesta lanseerattu seerumi oli yksi vuoden odotetuimmista tuotteista. Etenkin hedelmähapponaamion tehoihin ihastuneena odotin tämän seerumin vähintään räjäyttävän loputkin epäpuhtaudet naamasta ja tuovan samalla vielä kuun taivaalta :D Käytin seerumia keväällä pari…
Huh, on taas ollut semmoinen viikko etten ole paljoa sohvanpintaa ehtinyt kuluttamaan. Ystäväni häät lähestyvät, joten kulunut ja tuleva viikko menee suurimmaksi osaksi kaasoillessa :) Päiviin on mahtunut niin askartelua kuin kaupoissa juoksemistakin, ja ikävä kyllä liian vähän ruokataukoja :D…
Kuten jo edellisessä Mossaan liittyvässä pintaraapaisupostauksessani uumoilin, on uutuussarja Mossa ja etenkin sen Vitamin Cocktail -ihoöljy yksi kevään hittituotteista (tyhjiä hyllyjä bongattu). Olen käyttänyt sitä nyt pian kaksi kuukautta, eli testiöitä on kertynyt niin kuivemman kuin rasvaisemmankin ihon jaksoilta. Ensivaikutelma…