Aatonaatto! Joulukuun 23. päivä on ihana päivä, koska tänään voi jo sanoa, että jouluun on enää yksi yö! Kauneusbloggaajien joulukalenteri on tänä vuonna ollut aivan ihana, ja nyt on aika avata viimeinen yksittäinen luukku. Huomenna kalenteri aukeaa kaikissa blogeissa, ja…
Joulusiivouksen aloitus motivoi etsimään purkkeja, joissa oli ”vielä vähän” jäljellä ja järjestelmällisellä käytöllä sainkin tyhjennettyä taas melkoisen läjän kohti kierrätystä! Marraskuussa loppuneet kosmetiikkatuotteet pitävät tällä kertaa sisällään myös useamman ripsivärin, joista kaikkia en käyttänyt enää marraskuussa, vaan siivotessa yksinkertaisesti totesin…
Pari viikkoa sitten Helsingissä messuiltiin taas jo perinteeksi muodostuneiden Luonnonkaunis-messujen merkeissä :) Pro Luonnonkosmetiikka Ry:n järjestämillä messuilla on perinteisesti ollut laadukas katsaus suomessa myytäviin luonnonkosmetiikkabrändeihin, mutta ikävä kyllä tänä vuonna oli näytteilleasettajissa käynyt pienoinen kato, ja muutama iso nimi puuttui…
Taas on vuosi vierähtänyt (kirjaimellisesti, tämä listaus venähti viime vuonnakin Oscar-gaalan tietämille…) ja vuorossa yksi suosikkiaiheistani, eli saan kertoa sinulle vuoden sykähdyttävimmät kosmetiikkatuotteet <3 Vuonna 2017 oli luonnonkosmetiikan osalta aika huikea, uusia sarjoja ja vanhojen tuttujen uusia lanseerauksia tuli välillä niin…
Loppuvuoden myötä on taas tullut aika (ainakin täällä Pohjois-Karjalassa, Lapissa lienee ollut ajankohtaista jo pari kuukautta sitten) säätää ihonhoitorutiinit vastaamaan pakkasen puolelle painuvan ulkolämpotilan ja yhä kuivemmaksi käyvän sisäilman vaatimuksia. Kasvojenhoidossa olen toki jo pitkään keskittynyt ehkäisemään ihon kuivumista panostamalla tehokkaaseen…