Viime vuonna yksi suomalaisen luonnonkosmetiikkakentän tunnetuimmista nimistä, Jolie, alkoi toimittaa kuukausittaisia yllätyspaketteja, joita saa tilata joko yhden kerrallaan tai useammaksi kuukaudeksikin. Ystäväpiirini innostuksesta ja pakettien vilahtelusta eri blogeissa olen päätellyt tuotteen olevan aikamoinen hitti, joten kilpailijan ilmestyminen kuvioihin on luonnollinen jatkumo luonnonkosmetiikan kasvattaessa suosiotaan.
Bette Box (aiemmin Livbox) toimittaa vastaavanlaista pakettia synteettisellä sisällöllä, ja on nyt koonnut luonnonkosmetiikan version nimeltä Green Box. Kyse ei kuitenkaan ole (ainakaan vielä) kuukausittain toimitettavasta sisällöstä, sillä Green Boxia on myynnissä vain kertaluontoisesti, ja sen sisältökin on ennakkoon tiedossa näistä muista vastaavista poiketen. Green Box on hinnaltaan Jolie Boxia edullisempi, sen hinta ilman alennuskoodia (postauksen lopussa!) on 19,90 euroa. Sain kunnian tutustua laatikon sisältöön ennakkoon.
Green Box (Bette Box)
Green Boxin päätähdet ovat Hyvänolon Maailman Pure Konjac Sponge ja Makeup Blender, joista ensimmäinen on minulle entuudestaan tuttu ja lähes päivittäisessä käytössä. Makeup Blenderin kohdalla minulla oli taas selvästi aukko sivistyksessä, koska olin kyllä aiemminkin miettinyt sellaisen hankkimista, mutta aina lopulta jättänyt sen hyllylle. Tietenkin kävi niin, että olin kävellyt onneni ohi, sillä jo ensimmäisellä testikerralla huomasin mistä olin jäänyt paitsi! Meikkisieni tekee todella hyvää, pehmeää jälkeä, ja sen kärkiosa toimii erinomaisesti peitevoiteen levityksessä.
Muut Green Boxin tuotteet ovat testi/matkakokoisia tuotteita. Mukaan on valittu aivan ihana Nurmen Grapefruit Sugar Scrub, joka tuoksuu niin hyvältä, että sitä tekisi mieli laittaa vahingossa suuhunkin ;) Olen aiemmin testannut saman sarjan avokadokuorinnan ja tykästyin siihen kovasti, joten olen varma, että tämäkin tulee käytettyä viimeistä murua myöten.
Voiteita löytyy kolme kappaletta: Laveran Basis Sensitiv- sarjan käsivoide ja Madaran atopiahitti Daily Defence Nokkosvoide 20 millilitran kokoisena sekä Korresin Guava Body Butter 40 millilitran kokoisena.
Tässä kohtaa täytyy antaa pientä kritiikkiä Green Boxin tuotevalinnoista: Korres kuuluu harmaalle alueelle synteettisen ja luonnonkosmetiikan välimaastoon, mikä saattaa olla niin sanottu dealbraker monelle potentiaaliselle tilaajalle. Jos Green Boxille tulee jatkoa, niin tulevaisuudessa sertifioitujen tai sellaisiksi sisältöjensä puolesta luettavien tuotemerkkien käyttö lienee varmin tapa pitää asiakkaat tyytyväisenä.
Yllämainittujen voiteiden lisäksi Green Boxista löytyy näytepusseja Korresilta (Wild Rose- sarjan kuivalle iholle tarkoitettu kasvoöljy ja -voide sekä sekä Almond Blossom- sarjan voide sekaiholle), Madaralta ja Mossalta. Madaran suosittua puhdistusmaitoa en ollut aiemmin testannutkaan, joten näytepussi tuli oikeaan osoitteeseen. Voisin ostaa sitä lisääkin, puhdistustehoja on riittävästi, ja tuoksu miellyttävän raikas ja mieto.
Mossan tuotteista mukana on BB-voide, joka löytyy minulta kotoakin – ja varsin vähäisellä käytöllä. Sävy ei ole minulle aivan optimaalinen, ja kosteustehot eivät tahdo tähän aikaan vuodesta riittää (muistathan, että BB-voiteen alle ei saa laittaa mitään, jos haluat välttää ikävän rullausefektin :D).
Kaiken kaikkiaan Green Box on erittäin tervetullut haastamaan Jolie Boxin monopoliasemaa, olettaen että se saa jatkoa. Toivottavasti näin käy, koska kilpailu on kuluttajan kannalta aina hyvä asia ;)
Sitten sitä alekoodia! Koodilla elinak saat Green Boxin hintaan 17,90 euroa (normaalisti 19,90). Koodi on voimassa vain 12.2. asti, joten toimi nopeasti!
Millaisia ajatuksia uusi Green Box herätti? Oletko peräti ehtinyt tilata sen jo?