Kauneusbloggaajien joulukalenteri: luukku 19 – Ayu Organics

Yhdeksästoista luukku! Vielä ennen itsenäisyyspäivää tuntui siltä, että onhan tätä joulukuuta vielä jäljellä vaikka kuinka paljon, mutta niinhän siinä taas kävi, että viimeiselle viikolle jäivät niin joululahjaostokset kuin siivoaminenkin :D 

Tässä  vielä koordinaatit eilisen ja huomisen päivän luukkuihin <3 Eilisen luukun takaa paljastunut tuoksuarvonta on käynnissä vielä huomiseen Beauty Highlightsin Instagram– ja Facebook-sivulla, joten kannattaa käydä osallistumassa!

Sitten itse asiaan; tämän vuoden joulukalenterissa halusin tuoda esille suomalaista osaamista. Suomalaista luonnonkosmetiikkaa onkin tullut tänä vuonna markkinoille sellaista vauhtia, että minulta on varmasti mennyt jotain ohikin.

Ayu Organicsiin törmäsin I love me -messuilla, ja ihastuin välittömästi. Sarjan takana ovat siskokset Satu ja Elina. Satu on ammatiltaan biologi, ja vastaa tuotekehityksestä. Elina taas muotoilijana huolehtii pakkausdesignista ja brändin ilmeestä, joissa on mielestäni onnistuttu erinomaisen hyvin. Ainesosalistojen perusteella arvioin, ettei Satukaan ollut hoitanut tehtäväänsä huonosti: purkeista löytyy vaikuttavia ainesosia sieltä mistä pitääkin eli incien alkupäästä. Täältä voit lukea sarjan taustasta lisää.

Valitsin testiin kaksi kasvonaamiota ja vartalomoussen. Molemmat kasvonaamiot ovat jauhemaisia kuorintoja, mutta kuitenkin keskenään hyvin erilaisia. Valitsemani vartalomoussea kuvaillaan kevyeksi vartalovoiksi, joka kosteuttaa, kirkastaa ja hoitaa ihoa. 

Mango & Papaya vartalomousse

Mango & Papaya vartalomousse (16,90 euroa/150g) on sheavoipohjainen balsami, jonka erikoisimpana ainesosana on papaijauute. Papaija toimii sekä antioksidanttina, että kirkastavana tekijänä, ja sitä löytyy tuotteesta, kuten mangoakin,  uutteen lisäksi myös öljynä.  Sheavoin lisäksi moussesta löytyy kaakaovoita  sekä myös mehiläisvahaa, joten tuote ei ole vegaaninen. Ainesosalistan keskeltä löytyy  klassikko, joka meinaa jäädä nopealla vilkaisulla huomaamatta: merilevä. Olinkin katsovinani, että mousse hieman vihertää? :D

Avatessani voidepurkin olin hetken aikaa vähän hämmentynyt. Moussen koostumus on tosiaan enemmän balmimainen kuin moussemainen. Tai ainakin minulle tulee moussesta mieleen jotain kermaisen kuohkeaa :D Minulla on vähän liikaa kokemusta semmoisista megarasvaisista vartalotuotteista, joiden imeytymistä saa odotella seuraavaan päivään saakka…

Onneksi suurempi hämmennys oli vuorossa kuitenkin tuotetta levitettäessa. Ei ollut raskas ollenkaan! Ainesosalistan vitonen, aloegeeli tuo tullessaan aivan ihanan raikkaan tunteen, ja lopputulos on erinomaisen kosteutettu, muttei yhtään klähmäinen iho. Jatkoon!

Tuon papaijauutteen kirkastavat ominaisuudet eivät ehtineet tulla testijaksolla esiin, mutta jos saan tällä hillittyä sisäänpäin kasvavia säärikarvoja, tulen ehdottomasti mainitsemaan siitä myöhemmin ;)

Vinkki: Moussea kannattaa kokeilla myös jauhenaamioiden seassa, jolloin pelkän öljyn tai veden sijaan myös ”laimennin” on täynnä vaikuttavia ainesosia!

Avokado & Papaya kasvonaamio

Papaija on näkyvässä roolissa myös tässä toisessa kasvonaamiossa (21,90/60g), jolle on annettu aika monta funktiota: sen pitäisi sekä kosteuttaa, ravita sekä puhdistaa ihoa. Savipohjaisena puhdistava vaikutus tulee varmasti hoidettua, mutta tällaisissa tuotteissa on aina haasteena saven aiheuttama kuivuuden tunne.

Papaijan lisäksi naamiossa on avokadoa kahdessa muodossa: sekä uutteena, että öljynä. Riisijauhe toimii paitsi hellänä mekaanisesti kuorivana, myös ihoa kirkastavana ja tasoittavana ainesosana.

Veteen sekoitettuna (kuten ohjeessa sanotaan) naamio alkaa kiristella naamassa jo viiden minuutin jälkeen. Suositeltu vaikutusaika on kymmenen minuuttia. Olin tuossa kohtaa jo varma, että Avokado & Papaya jäänee testijoukon jumbosijalle. Hämmentävästi kuitenkin poispesun aikana pyöritellessäni sitä pois kasvoilta jauheen sisältämät öljyt aktivoituivat ja lopputuloksena oli oikein hyväntuntuinen iho ilman minkäänlaista jälkikiristelyä. 

Green tea & Aloe kasvonaamio

Vihreä tee -naamio (21,60/60g) oli se tuote, joka kiinnitti huomioni koko sarjaan ensikohtaamisellamme. Jauhemainen ”sekoita itse”-naamio ei sinänsä ole mikään uusi keksintö, mutta valitettavan usein vastaan tulee sellaisia vähän yllätyksettömiä tuotteita, joiden sisällöstä suurin osa on pelkkää savea ja sekaan on heitetty vähän väriksi jotain muuta…

Ehkä sen vuoksi saatoin ääneen huudahtaa, kun lukiessani inciä huomasin, että ainesosien ykkösenä keikkuu itse vihreä tee! Savi tulee vasta toisena ;) Myös tästä naamiosta löytyy riisijauhetta (koskee itseasiassa kaikkia sarjan naamioita).

Naamion toinen nimiainesosa, aloe, on tietenkin myös ainesosien joukossa. Incin viimeinen kasviuute vaatikin sitten pientä googletusta, en ollut aiemmin kuullut Murraya paniculatasta, joka tunnetaan (tai siis puutarhaihmiset tuntevat) Suomessa paremmin nimellä tuoksujasmikki. Tuoksujasmikkiuutetteella on anti-inflammatorisia eli tulehdusta vaimentavia ominaisuuksia, joten se sopii erinomaisesti täydentämään ihoa rauhoittavista vaikutuksistaan tunnettua aloeta.

Jos papaijanaamio ei vakuuttanut aivan ensi hetkestä lähtien, niin tästä tykkäsin heti! Naamio ei kuivuessaan ala kiristellä samalla lailla, koska saven määrä on pienempi. Jos tätä pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi virkistävä. En tiedä onko tuoksujasmikilla jotain aromaterapeuttisia vaikutuksia, mutta raikkaan kukkaista tuoksua oli mukava haistella naamion vaikuttaessa. Kuorintoina naamiot ovat mielestäni tasaveroisia (testasin niitä myös samaan aikaan kasvot puolikkaiksi jaettuna). Samanlainen tasainen ja kuulas pinta jäi molemmista :)

Joko on sen hauskimman osuuden vuoro? Sain luvan arpoa lukijoilleni yhden naamion ja vartalomoussen, jotka voittaja saa valita itse Ayu Organicsin valikoimasta. Kuinka osallistut arvontaan (aikaa on perjantaihin 21.12. asti)?

Kommentoi joko täällä blogissa, Instagramissa tai Facebook-sivulla:

Mikä on kaikkien aikojen suosikkijoululaulusi (saa sanoa useammankin!)? Katsotaan millainen soittolista saadaan aikaiseksi <3

49 Comments

  1. Marjo
    joulukuu 19, 2018 / 9:19 am

    Tulkoon joulu on suosikkini

  2. Riikka89
    joulukuu 19, 2018 / 9:19 am

    Varpunen jouluaamuna sekä Sylvian joululaulu saavat aina herkistymään :’)

  3. Kukka
    joulukuu 19, 2018 / 9:19 am

    Tulkoon joulu on suosikkini :)

  4. soilekoo
    joulukuu 19, 2018 / 10:07 am

    Nyt tuli vaikea…sanotaan vaikka Tulkoon joulu

  5. Miia
    joulukuu 19, 2018 / 10:49 am

    Mulla on kaksi suosikkia eli Tulkoon joulu sekä Poika ja tähti :)

  6. Sassa
    joulukuu 19, 2018 / 11:34 am

    No kylllä se varpunen jouluaamuna on minun suosikkini. Mukana arvonnassa ja hyvää joulua.

  7. Milli
    joulukuu 19, 2018 / 11:38 am

    ”Sydämeeni joulun teet” tulee ensimmäisenä mieleen.

  8. Ellen
    joulukuu 19, 2018 / 12:14 pm

    Ihanan näköiset pakkaukset ja vaikuttavat tosi hyviltä tuotteita! Olisi ihana päästä kokeilemaan.

    Pidän Varpunen jouluaamuna ja Heinillä härkien kaukalon -lauluista kaikkein eniten :)

  9. Sinni
    joulukuu 19, 2018 / 12:23 pm

    Ehdottomasti: Wham! – Last Christmas

  10. Apiter
    joulukuu 19, 2018 / 12:38 pm

    Antti Tuiskun Tähti <3

    Valitsisin Cherry Blossomin!

  11. Miia
    joulukuu 19, 2018 / 1:43 pm

    Varpunen jouluaamuna!

  12. joulukuu 19, 2018 / 1:45 pm

    Onpa kauniita purnukoita! Ihana olisi päästä testaamaan tuota naamiota.
    Ihanin joululaulu on all I want for Christmas is you

  13. Maiju
    joulukuu 19, 2018 / 2:29 pm

    All i want for christmas <3

  14. Sinni
    joulukuu 19, 2018 / 2:30 pm

    Iki ihana Wham – Last Christmas

  15. UllaM
    joulukuu 19, 2018 / 2:48 pm

    Tulkoon joulu :)

    ullamaijat ät gmail piste com

  16. Marikki
    joulukuu 19, 2018 / 2:56 pm

    Tulkoon joulu

  17. Pikki
    joulukuu 19, 2018 / 4:08 pm

    Varpunen jouluaamuna

  18. piitu
    joulukuu 19, 2018 / 4:09 pm

    Me käymme joulun viettohon.

  19. Johanna
    joulukuu 19, 2018 / 4:30 pm

    Tulkoon joulu.

  20. Heli Heinonen
    joulukuu 19, 2018 / 4:41 pm

    En ole suurin joululaulujen ystävä, mutta Suvi Teräsniskan Hei mummo on kovin koskettava.

  21. Heini
    joulukuu 19, 2018 / 4:56 pm

    Paljon on tunnelmallisia ja ihania joululauluja, mutta jos nyt vain yhden valitsen, niin Varpunen jouluaamuna.

  22. Jade
    joulukuu 19, 2018 / 5:04 pm

    Feliz navidad :)

  23. Anneli
    joulukuu 19, 2018 / 5:05 pm

    Varpunen jouluaamuna, niin surullinen, mutta kaunis ja koskettava.

  24. Jenna
    joulukuu 19, 2018 / 5:06 pm

    Rakastan joululaulua ”Lumivalkeaa” <3

  25. Anneli
    joulukuu 19, 2018 / 5:09 pm

    Varpunen jouluaamuna, niin surullinen, mutta koskettava ja kaunis.

  26. Tiina Lehtonen
    joulukuu 19, 2018 / 5:28 pm

    Sydämeeni joulun teen :) Ja mukana arvonnassa.

  27. Maarit
    joulukuu 19, 2018 / 5:36 pm

    ’Tulkoon joulu’ taitaa olla oma suosikkini vaikka ei joululauluja tarvitse laittaa paremmuusjärjestykseen. Niin monta muutakin ihanaa.

  28. Anna
    joulukuu 19, 2018 / 5:38 pm

    Mariah Careyn All I want for Christmas is you :-D

  29. Suvi
    joulukuu 19, 2018 / 6:06 pm

    Tulkoon joulu Suvi Teräsniskan esittämänä on oma henkilökohtainen suosikkini! Siinä on jotain todella kaunista, ehkä se on sanojen ja melodian yhdistelmä.

  30. Suvi
    joulukuu 19, 2018 / 6:19 pm

    Oi miten vaikeaa! Pakko sanoa että ehkä ykkössijan vie Raskasta joulua -versio Julen är här -laulusta. Mutta raskaat versiot Varpunen jouluaamuna, Sylvian joululaulu ja 1939 ovat ihan siellä kärjessä kans.
    Ja mielenkiintoinen tup Ayu, en ole ennen kuullutkaan.

  31. maikki
    joulukuu 19, 2018 / 6:19 pm

    Kauheasti en välitä perinteisistä joululauluista
    Joten sanoisin että Suvi Teräsniskan hei mummo

  32. Iina
    joulukuu 19, 2018 / 6:42 pm

    Varpunen jouluaamuna on ihan hirveän surullinen enkä varsinaisena jouluaattona sitä oikein haluakaan kuunnella, mutta on se silti suosikkini :’D Niin kaunis kuitenkin. <3

  33. Sari
    joulukuu 19, 2018 / 6:59 pm

    Oih itsellä meni nämä aivan ohi messuilla, kuulostaa mahtavalta ja vielä kotimaista <3 lemppari joululaulu on Sylvian joululaulu.

  34. henna25
    joulukuu 19, 2018 / 7:03 pm

    MANGO AND PAPAYA BODY MOUSSE ja AVOCADO AND PAPAYA FACE MASK ois kivat. Tän joulun soittolistalta ahkerimmassa kuuntelussa on valoon- aleksanteri hakaniemi.

  35. Maisamiisa
    joulukuu 19, 2018 / 7:04 pm

    Varpunen jouluaamuna

  36. Henskulainen
    joulukuu 19, 2018 / 7:24 pm

    Mulle Avaruus, Tulkoon joulu ja Tonttu tuovat joulun…

    Ihanaa joulunaikaa sinulle <3

  37. henriikkav
    joulukuu 19, 2018 / 7:25 pm

    Mä en oikeasti edes tykkää joululauluista :D Mutta tänä jouluna oon hoilannut eniten Mariah Careyn ’all i want for christmas’:iä :D

  38. Noora
    joulukuu 19, 2018 / 8:02 pm

    Jouluyö, juhlayö🙏

  39. Maria
    joulukuu 19, 2018 / 8:28 pm

    Nyt kyllä pistit pahan kysymyksen. Let It Snow! Let It Snow! Let It Snow! soi kaikkein useimmin päässä, joten sanotaan se :)

  40. Satu
    joulukuu 19, 2018 / 10:49 pm

    Hih kyllä se taitaa olla Last Christmas ja Michael Bubblen kaikki joulubiisit

  41. tiiu
    joulukuu 20, 2018 / 10:12 am

    Nykyisin Walking in the air on suosikkini. Joko suomeksi tai englanniksi laulettuna.

  42. Tuula Lievonen
    joulukuu 20, 2018 / 2:05 pm

    Taivas sylissäni on tällä hetkellä minusta kaunein joululaulu.Hyvänä kakkosena Sydämeeni joulun teen ja Sylvian joululaulu.

  43. sarita
    joulukuu 20, 2018 / 7:41 pm

    Jouluyö, juhlayö

  44. Eeva
    joulukuu 20, 2018 / 8:00 pm

    Sylvian joululaulu

  45. Elise H.
    joulukuu 20, 2018 / 11:24 pm

    Mukana ihanassa arvonnassa!
    Sylvian joululaulusta olen aina pitänyt :)

  46. Eve_
    joulukuu 21, 2018 / 10:47 am

    Lempi joululauluni on Ariana Granden Santa tell me :)

  47. Johanna
    joulukuu 21, 2018 / 3:25 pm

    Kyllä se Joulumaa on.

  48. ansu
    joulukuu 21, 2018 / 5:34 pm

    Tonttujen jouluyö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *