Onneksi en pari vuotta sitten tätä kirjoittaessani tiennyt, kuinka kauan kasvojen iholla veisi saavuttaa edes jonkinlainen tasapaino hormonitoiminnan yskähdellessä käyntiin. Lopetin siis hormonaalisen ehkäisyn käytön vuoden 2014 lopulla ja sitä seuranneen puolen vuoden aikana entinen perussuomalainen sekaihoni alkoi fiilistellä teinivuosia aivan uudella otteella.
Viime syksyyn asti tukkeutuminen tuntui vain pahenevan, viimeisimpänä valloituksena poskien iho, jossa ei ollut koskaan ennen ollut yhtäkään näppylää edes silloin kun oikeasti olin murrosiässä. Minulla ei ole tähän postaukseen mitään kovin autenttisia ennen-kuvia, koska finnien kuvailu ei todellakaan ollut ensimmäisenä mielessä peiliin katsoessa. Jokainen kuitenkin tietää, miltä kipeä, punoittava ja muhkurainen näppyläinvaasio näyttää.
Vielä ennen vuodenvaihdetta otsa oli täynnä syviä, pieniä tukkeumia, joihin ei tuntunut yltävän mikään happo tai pinsettiote. Tukkeumia tulee kyllä edelleen, mutta ne ovat enemmän pinnassa ja poistuvat nopeammin.
Syy, miksi ihoni kunto on sitten tämän talven aikana parantunut niin merkittävästi, on minulle pienoinen arvoitus. Olisiko viime vuoden marraskussa ja uudelleen tämän vuoden tammikuussa tehdyllä timanttihionnalla voinut olla näin kauaskantoinen vaikutus? Vai onko minulle sattumalta osunut käteen jokin ihonhoitotuote, jonka yksittäistä merkitystä en vielä ymmärrä arvostaa? Mielenkiintoista nähdä, tuleeko taas takapakkia, kun tulee uusia tuotteita testiin. Kosmetologilla ajattelin käydä kerran tässä kevään aikana (tiheämmin ei kuulemma tarvitse).
Poskilla tosiaan näkyy edelleen jälkiä tulehtuneista alueista, mutta muhkurat ovat toistaiseksi poissa. Toivottavasti pysyvätkin.
Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia tästä. Tiedän, että olen päässyt jopa kohtalaisen helpolla (aknenkin puhkeaminen olisi ollut mahdollista). Kuinka sinun ihosi muuttui e-pillereistä luopumisen jälkeen? Vai muuttuiko mitenkään?