Vuoden vaihtuminen saa ihmisissä aikaan ryhtiliikkeen. Koska loppu vaihtuu sekunnissa aluksi, on tammikuulle näppärää ajoittaa vaikkapa tupakoinnin lopettaminen tai karkkilakko. Klassinen tammikuun merkki on myös joulunpyhien viimeistelemä viininjuontimorkkis, mitä sitten tipattomalla tammikuulla hoivataan.
Siinä ei tietenkään ole mitään pahaa, jos haluaa fiksata elämäntapojaan paremmiksi. Motivaatioksi kuitenkin harvemmin riittää tietty kalenteripäivä, ainakaan jos haluaa saada pysyviä muutoksia aikaan.
Tipattomassa tammikuussa tai parin viikon karkkilakossa piilee ansa, joka on hyvä ottaa huomioon. Meillä ihmisillä on tapana suurennella saavutuksiamme mielessämme. Kuvitellaan, että kuukauden vihermehu-sitruunavesikuurin jälkeen maksa kiiltää kuin vastavahattu audi, ja helmikuussa olikin ne Kalle-Matin synttärit. Onnistuneen projektin jälkeen kun on hyvä palkita itsensä, onhan tässä nyt näytetty että kyllä sitä selkärankaa löytyy tarvittaessa vaikka naapurillekin jaettavaksi. Kuukauden nenänvalkaisu ei paljoa maksaa lohduta, jos loput yksitoista kuukautta tissutellaan parit oluet työpäivän jälkeen ja viikonloppujallut päälle.
Kaikenlainen ehdottomuus tekee terveellisempään elämään pyrkimisestä kovin negatiivista. Sokeriton elämä kuulostaa erittäin hyvältä, mutta jos sen vuoksi pitää juhlissakin syödä omia kynsiään, koska eväsrasiat jäivät tiskipöydälle. alkaa terveellisyys kuulostaa äkkiä pakonomaiselta ja stressaavalta. Ja jos et sitä jo tiennyt, niin stressi tappaa.
Miksi se on niin vaikeaa? Ajatus terveellisestä elämästä lienee suurella osalla ihmisistä ideaalitila ja tavoite, mutta silti hyvin moni tyytyy katsomaan Jutan superdieettejä vaaka-asennossa suussaan ne perinteiset sohvaeväät. Onneksi rantakuntoon ehtii vielä kun aloittaa kolmen kuukauden kuluttua.
En tehnyt uudenvuodenlupauksia tälle vuodelle. Tiedän kyllä, missä minulla olisi parantamisen varaa, mutta en todellakaan kuvittele vuodenvaihteen toimivan automaattisena ohjelmistopäivityksenä, jonka jälkeen alkaisin maagisesti muuttua ihanneminäkseni. Omat heikkoudet täytyy ensin hyväksyä, jolloin niitä voi alkaa kehittää olemalla samanaikaisesti itselleen armollinen.
Entä sinä? Teitkö lupauksia uudelle vuodelle, vai kelpuutatko viimevuotisen version itsestäsi?
Itse pyrin vuoden jokaisena päivänä olemaan paras mahdollinen versio itsestäni. Luonnollisesti vuoteen mahtuu melko paljon päiviä, kun tämä ei toteudu :D Eikä se haittaa yhtään, aina ei voi olla paras eikä aina tarvitse jaksaa.
Uudessa vuodessa on mielestäni jotain maagista ja kutkuttavaa jolloin on kiva ehkä käydä itsensä kanssa läpi missä mennään :) Tällaisia tipattomia tammikuita sun muita en niinkään kannata, koska ne eivät ole kovin kauaskantoisia. Samaan kategoriaan kuuluu nämä "lihattomat lokakuut". Kärvistellään koko lokakuu ja marraskuun tullen vedetään lihaa kaksin verroin. Ja miten tämä hyödytti itseäsi, omaa kehoasi, ympäristöä tai eläimiä? Eipä juuri mitenkään, päinvastoin siitä saattoi olla haittaa.
Itse osallistun tammikuun vegaanihaasteeseen, mutta se onkin vain osa jo pidempään meneillä ollutta elämänmuutosta. Itseasiassa pidän sitä kaikkien näiden pilipali-haasteiden joukosta oikeasti hyvänä, sillä en usko että siihen osallistutaan kovin kevein perustein ja uskon, että monet myös jäävät sille tielle tai ainakin muuttavat joitain asioita merkittävästi :)
Juuri näin. Ehkä se paras versio on toisina päivinä vähän hohdokkaampi kuin toisina? ;) Mitään pahaahan noissa lyhytaikaisissa jutuissa ei ole, kunhan niillä ei huijaa itseään. Tuo vegaanihaaste on mielenkiintoinen :) Olen viime aikoina koittanut lisätä kasvisruokien määrää, mutta vegaanius menee liian radikaaliksi kun pitäisi luopua juustostakin :D
Uuden vuoden lupaukset on minusta turhia. Muutokset tapahtuu sitte, ku niitten aika on. Ei pakottamalla.
Totta. Ja toisaalta, kerran vuodessa toteutettu itsearviointi on vähän turhan harva tahti :D