Elina

En tiedä, onko mikään muu yksittäinen elintarvike niin kovan kädenväännön kohteena, kuin leivän päälle laitettava levite. Se, mitä leivän päälle laitetaan, tuntuu ratkaisevan koko yhteiskuntamme tulevaisuuden ja kaikkien sepelvaltimoiden tukkeutumisen. Puhutaan hyvistä ja pahoista, kovista ja pehmeistä rasvoista. Yksi blogini johtoajatus on, että yritän välttää liian mustavalkoista ajattelua (tai ainakin opetella sitä…). Kuitenkin, niin hölmöä kuin se onkin, siihen syyllistytään todella usein erilaisten terveysalan edustajien taholta. Itse en todellakaan ole mikään kävelevä wikipedia, joka muistaa jokaisen pähkinän rasvahappopitoisuudet ulkoa, enkä myöskään (toivottavasti) ystävieni mielestä niin kamala ravitsemusnatsi, ettei kanssani uskalla edes iltaa istua ilman, että muistutan kuinka paljon transrasvahappoja sipseissä on.

Mikä tässä keskustelussa sitten minua häiritsee? Ehkä se äärimmäisyys, juuri mustavalkoisuus. Vastakkain on rypsiöljypulloa ja Becelrasiaa heilutteleva Sydänmerkkilahko, ja heidän vastaottelijanaan on voipaketteja ja munankeltuaisia viskelevä Karppiheimo. He ovat kuitenkin saman lajin edustajia, ihmisiä kaikki. Voivatko kaikki olla oikeassa? Tai väärässä?

Aloitetaan vaikkapa rypsiöljystä. Oi, rypsiöljy-gate :D Sydänmerkkilahkon mielestä rypsiöljy on Allah ja Jahve samassa pullossa, ja koska se on vieläpä kotimainen tuote, saadaan näppärästi työllistettyä muutama maanviljelijä. Karppiheimo taas näkee rypsiöljyn ravitsemuksellisesti yhtä arvokkaana, kuin polkupyörän ketjurasvan. Mistä se voi johtua? Ja kumpi joukkue voittaa? Tällä kertaa Karppiheimon keskushyökkääjä saa Becelrasiasta otsaansa, sillä ei rypsiöljy nyt aivan niin surkea ole (paitsi pakkauksiltaan –> syötäväksi tarkoitettua öljyä EI kuulu pakata muovipulloon!). Rypsiöljyä hehkutetaan yleisesti loistavana omega 3- lähteenä, mikä on kyllä totta, jos puhutaan nimenomaan omega 3:n esiasteesta eli alfalinoleenihaposta (koita kestää). Lyhennettynä sitä kutsutaan nimellä ALA. ALA:n heikkous on kuitenkin siinä, että se muuntuu elimistössä varsin heikosti ns. aktiivisiksi omega 3-rasvahapoiksi. Tämä on tietenkin se seikka, johon Karppiheimo vetoaa rypsiöljyä lytätessään. He kuitenkin unohtavat kiihkossaan yhden tärkeän seikan: ALA:sta ei tule elimistössä haitallista. Se ei lisää tulehdusvälittäjäaineiden muodostusta, eikä se heikennä solukalvon joustavuutta. Tässä suhteessa sen vaikutus on miellyttävän neutraali. Ja tässä piilee mielestäni rypsiöljyn suurin etu: suuren ALA-pitoisuutensa ansiosta sen käyttäjä välttyy automaattisesti kaatamasta niskaansa suurta määrää omega 6-ryhmän rasvahappoja, kun verrataan vaikkapa auringonkukkaöljyyn. Mutta jos haetaan nimenomaan omega 3- rasvahapoista saatavia hyötyjä vaikkapa verenkierron tai aivojen kannalta, on käännettävä katseensa toisaalle.

En oikeasti tajua. Yksi pullo viidestä oli lasia. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Luontevasti päästään kalaöljyyn, josta on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut aikamoinen bisnes. Tästä ei myöskään samalla lailla kiistellä kuin kasviöljyistä, vaan kalaöljy löytyy jopa dyslipidemiapotilaiden (rasva-aineenvaihdunnanhäiriö) käypä hoito-suosituksista. Menestyksellä on kuitenkin varjopuolensa. Kymmenet kapselinvääntäjät kilpailevat kuluttajien huomiosta, ja mielestäni varsinkin iäkkäisiin ihmisiin kohdistuva markkinointi on todella härskiä. Mutta ei mennä siihen nyt sen enempää, jottei tästä postauksesta tulisi romaani. Kalaöljy kuuluu mielestäni jokaisen suomalaisen jääkaappiin poislukien ihmiset, joita on pätevästä syystä rajoite sen käytölle. Miksi jääkaappiin? Vaikka varmasti on olemassa myös hyvänlaatuisia kalaöljykapseleita, kannatan taste before swallow -periaatetta tässä asiassa. Kapselia nieltäessä on hankala pysyä kärryillä tuotteen laadusta, joten suoraan pullosta otettava öljy on mielestäni turvallisempi valinta. Kalaöljyssä ne paljon puhutut omega 3:t ovat valmiiksi aktiivisessa muodossa, jolloin elimistö pääsee hyödyntämään niitä heti niiden imeydyttyä. Tämän vuoksi eipäs juupas-keskustelu omega-3-lähteiden välillä on vähän turhaa.

Mutta niin, ne leivänpäälliset. Margariini on Sydänmerkkilahkolle yhtä pyhä asia kuin rypsiöljykin, jopa siinä määrin, että erään työpaikan lounasravintolassa oli lahkon edustaja pyörähtänyt ja piilottanut Oivariini-rasian puoliksi näkymättömiin, jotta asiakkaat käyttäisivät Beceliä :D Herttaista huolenpitoa, vai raivostuttavaa holhoamista? Niinpä. Tässä erässä Sydänmerkkilahko ottaa niin sanotusti pataansa. En yksinkertaisesti voi sietää sitä, että voinnäköiseksi modifioitua kasviöljyä markkinoidaan kaikille välttämättömänä HolyGrail-tuotteena. Ensinnäkin, öljyt, joita tuotteissa käytetään, eivät todellakaan ole laadultaan priimaa (jos näin olisi, se lukisi SUURIN kirjaimin paketin kyljessä). Toiseksi, jotta siitä kuraöljystä saadaan voinnäköistä, ja -makuista, sille täytyy tehdä temppu jos toinenkin, että lopputuloksesta tulee toivottu. Tuote tietenkin viimeistellään lisäämällä siihen kasvisteroleita tai muuta hittituotetta, jotta rasiaan saadaan laitettua vielä myyvä terveysväittämä.

Suoraan sanoen olen sitä mieltä, että jos leivänpäällisellä on kamalan suuri merkitys yksilön rasvahappokertymään, tämä ihminen syö liikaa leipää. Mutta tokihan se on kätevä paikka kallistaa vaakaa suuntaan tai toiseen. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että ihmisissä on yksilöllisiä eroja tyydyttyneiden rasvahappojen siedossa, joten jokaisen täytyy miettiä asia omalta kohdaltaan. Mielestäni paras levite leivän päälle tulee, kun sen tekee itse. Tiedän, että se kuulostaa ajatuksena vaivalloiselta. Leivälle voi myös laittaa kylmäpuristettua öliiviöljyä tai muuta kasviöljyä maun mukaan, tai sitten sitä voita. Jos käyttää leivän päällä voita, pitää asia tiedostaa ja ottaa se huomioon tyydyttyneiden rasvojen kokonaismäärää arvioidessa. Ja jos on pakko ostaa margariinia, osta sellaista, missä on mahdollisimman vähän ainesosia. Öljyä, voita ja suolaa, ja emulgaattoria. En nyt ole vähään aikaan viettänyt aikaa margariinihyllyllä, mutta Oivariini on tällainen pitkin hampain hyväksyttävä vaihtoehto (sehän olisi oikein jees, jos tajuaisivat tehdä sen kylmäpuristetusta öljystä).

Ehkä nyt vietettiin hetki harmaalla alueella? Opittiin, että mikään ei ole automaattisesti hyvä tai paha? Toivottavasti tuli myös selväksi, etten koe kuuluvani kumpaankaan asioista riitelevään tahoon. Kritisoin ravitsemusohjeiden tekijöitä siitä, että ihmisiä huijataan kuvittelemaan, että he tekevät terveydelleen palveluksen ostamalla paketillisen huonolaatuista rasvaa. Pahimmillaan se voi sitten todellakin olla terveellisintä, mitä ihminen suuhunsa laittaa (ihminen usein tasapainottaa valintojaan lupaamalla itselleen jotain ”kiellettyä” tehtyään ensin jotain terveelliseksi miellettyä). Sekä viranomaisten, että etenkin ihmisten itsensä tulisi käsittää, että jokainen meistä on viime kädessä itse vastuussa omasta terveydestään ja siihen liittyvistä valinnoista.

Mitä mieltä sinä olet? Ohjaileeko yhteiskunta liikaa ihmisten syömiskäyttäytymistä? Ja onko se kaikki energia suunnattu oikein?